NHL-seura Ottawa Senators on lähettänyt suomalaismaalivahti Leevi Meriläisen siirtolistalle.
24-vuotias Meriläinen kulkee siirtolistan kautta AHL:n puolelle, mikäli mikään muu NHL-seura ei poimi häntä itselleen.
Saman menettelyn ovat NHL-kauden alla kokeneet suomalaisista myös New York Rangersin Urho Vaakanainen ja Juuso Pärssinen. Kumpaakaan ei poimittu siirtolistalta toiseen seuraan.
Meriläinen on pelannut neljän kauden aikana kaikkiaan 34 NHL-ottelua.
Suomalaismaalivahdin viimeisin harjoitusottelu oli vaikea. Meriläinen pelasi torstain vastaisena yönä Suomen aikaa Torontoa vastaan, mutta hänet otettiin vaihtoon kolmannessa erässä.
Meriläinen ehti päästää ottelussa kuusi maalia ennen vaihtokomennustaan.
Nyt Ottawa on lähettänyt suomalaismaalivahtinsa siirtolistalle matkalla kohti AHL:ää.

































