Suomen joukkue voitti maiden välisen mitali- ja pistetilaston 19-vuotiaiden PM-kilpailuissa Växjössä. Pohjoismaisessa nelimaaottelussa Suomen nuorukaiset olivat ylivoimaisia, mutta neitoset hävisivät yhden pisteen Ruotsille.

Suomalaisneitoset saavuttivat sunnuntaina viisi Pohjolan mestaruutta ja nuorukaiset neljä. Sunnuntain yhteensä yhdeksästä suomalaismestaruudesta neljä oli vieläpä kaksoisvoittoja.

Suomi voitti maiden välisen mitalitilaston yhteensä 40 mitalilla, joista 15 oli kultaisia. Ruotsi kokosi 35 mitalia, Norja 27, Tanska 12 ja Islanti kuusi.

Miesten ottelussa Suomi kokosi 211,5 pistettä Norjan venyessä toiseksi pistein 179 ennen Ruotsia. Naisten ottelussa Ruotsi löi Suomen pistein 209 – 208 Norjan ollessa kolmas. Tanskan ja Islannin yhdistetty joukkue jäi selvästi jumboksi.

Jussi Kanervo aitoi 13,74

Helsingin IFK:n Jussi Kanervo voitti nuorukaisten 110 metrin aitajuoksun kevyeen vastatuleen ajalla 13,74. Alajärven Ankkureiden Ville Rajala paransi ennätystään ja sijoittui Kanervon jälkeen toiseksi ajalla 14,25.

Heinäkuussa Kanervo sijoittui 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa Barcelonassa viidenneksi juostuaan tämän ikäluokan uuden Suomen ennätyksen 13,61. Juniorit ylittävät kolme tuumaa miesten aitoja matalampia 99,1 sentin korkuisia aitoja.

Ruotsalainen Jan Wocalewski voitti jo lauantaina 100 metriä ja sunnuntaina myös 200 metriä myötätuuleen ajalla 21,54. Tampereen Pyrinnön Jani Koskela ja Mikko Laiho juoksivat 200 metrillä seuraaviksi ajoin 21,64 ja 21,74.

4×400 metrin viestinjuoksussa Norja oli selvästi paras, mutta Suomen joukkueen ankkuri Ville Lampinen Kenttäurheilijat-58:sta selviytyi neljän muun joukkueen tasaisessa kamppailussa toisena maaliin.

Elmo käveli kultaa

Hiihtäjänäkin menestynyt Esbo IF:n Elmo Koivunen paransi 5000 metrin kävelyssä ennätystään yli puoli minuuttia ja löi loppukirissä norjalaisen Joakim Sælenin voittaen Pohjolan mestaruuden ajalla 22.21,32.

3000 metrin estejuoksussa Noormarkun Nopsan 188-senttinen Vesa Linnamaa venyi hänkin lähes puolen minuutin ennätysparannukseen ja sijoittui neljänneksi ajalla 9.46,31.

Hidasvauhtisen 1500 metrin taktiikkajuoksun voitti ruotsalainen 17-vuotiaiden maailmanmestari Johan Rogestedt ennen 800 metriä voittanutta norjalaista Filip Ingebrigtseniä. Lapin Lukon 166-senttinen Juho Jumisko kamppaili neljänneksi.

Kaksoisvoitto kolmiloikassa

Vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Tuomas Kaukolahti ja jämsäläisen Kaipolan Vireen Kristian Pulli saavuttivat kolmiloikassa kaksoisvoiton. 171-senttinen Kaukolahti loikki myötätuuleen 15,17 ja tilastokelpoisesti 15,07.

Kaukolahtea 15 senttiä pidempi Pulli hyppäsi vastatuuleen 15,03. Suunnaltaan vaihdelleessa tuulessa kaikki muut kilpailijat jäivät alle 14,5 metrin tuloksiin.

Seiväshypyssä Vasa Idrottssällskapin Viktor Östman kamppaili viimeiseen saakka ruotsalaista 17-vuotiaiden MM-kilpailuiden kakkosta Melker Svärd-Jacobssonia vastaan.

Pitkäkestoisessa kilpailussa Östman siirtyi johtoon uudella ennätyksellään 517, mutta ruotsalainen vastasi ylittäen 522. Östman siirsi kerran tästä korkeudesta pudotettuaan kaksi viimeistä yritystään 527:ään, mutta se oli jo liikaa.

Karvinen voitti keihäänheiton

Nuorukaisten keihäskilpailun voitti tuloksella 69,66 Ylöjärven Urheilijoiden 195-senttinen ja 95-kiloinen Joni Karvinen. Vimpelin Vedon superpesis-joukkueessa pelaava Toni Kuusela oli neljäs tuloksella 65,43.

Kiekonheiton Pohjolan mestaruudesta käytiin myötätuulessa erittäin tasainen kilpailu, jonka kahdeksan pisintä heittoa laskeutuivat nurmelle 68 sentin sisään ja neljä parasta heittäjää mahtuivat tulosluettelossa 46 sentin sisään.

Voiton vei lopulta tanskalainen Andreas Ellegaard tuloksella 51,95. Olli-Pekka Korhonen koillissavolaisesta Kaavin Kaiusta oli kolmas ja Nokian Urheilijoiden 197-senttinen Kalle Kivioja neljäs.

Jonna Berghem aitoi 13,64

Hangö IK:n Jonna Berghem oli päivän ylivoimaisimpia mestareita voittaen neitosten 100 metrin aitajuoksun ajalla 13,64 seuraavan hävitessä 0,51 sekuntia. Heinäkuussa Berghem oli 19-vuotiaiden MM-finaalin kuudes ennätyksellään 13,56.

Suomen joukkueen toinen edustaja Helsingin Kisa-Veikkojen Oona Hujanen törmäsi ensimmäiseen aitaan ja täräytti nilkkansa eikä kyennyt juoksemaan maaliin.

Lauantaina 400 metriä voittanut Tampereen Pyrinnön Ella Räsänen kävi sunnuntaina tuiman kaksinkamppailun 200 metrin mestaruudesta, mutta hävisi sen 0,02 sekunnin erolla Ruotsin Angelica Karlssonille. Räsäsen aika vastatuuleen oli 24,16.

4×400 metrin viestinjuoksun Ruotsi voitti ylivoimaisesti Suomen sijoittuessa kolmanneksi ajalla 3.51,83. Lauantaina 800 metriä voittanut Aníta Hinriksdóttir ankkuroi Islannin joukkueen yllättäen toiseksi.

Oona ja Annika Pohjolan kestävimmät

16-vuotias islantilainen ihmelapsi Anita Hinriksdottir urakoi sunnuntaina jopa 2000 metrin estejuoksun, missä hän siinäkin sijoittui toiseksi. Voiton vei kuitenkin Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. Hän voitti jo lauantaina myös 3000 metriä.

Hinriksdottirin railakas vauhdinpito pakotti Kettusenkin juoksemaan uuden ennätyksensä 6.32,61. Sandra Erikssonin nimissä oleva 19-vuotiaiden Suomen ennätyskään ei ole kuin 0,12 sekuntia tätä parempi.

Vasa Idrottssällskapin Sofie Lövdahl juoksi myös ennätyksensä 6.55,42. Kettusen tulos on 18-vuotiaiden paras suomalaistulos kautta aikain. Naistenkin kaikkien aikojen tilastossa se kohoaa kolmanneksi Erikssonin ja Johanna Lehtisen jälkeen.

Annika Norrman Vasa Idrottssällskapista ja Tiia Kuikka Lappeenrannan Urheilu-Miehistä saavuttivat Suomelle ylivoimaisen kaksoisvoiton 3000 metrin ratakävelyssä ajoin 14.52,32 ja 15.20,67.

Paraskin haastaja hävisi teknisesti kauniisti kävelleelle suomalaiskaksikolle toista minuuttia. Annika Norrman voitti saman lajin mestaruuden myös vuosi sitten.

Sini ja Henna ponnistivat yllätysmestareiksi

Tyylipuhtaasti hypännyt Oriveden Ponnistuksen Sini Lällä ponnisti korkeutta 13 senttiä yli pituutensa. Uusi oma ennätys 181 palkittiin kultamitalilla. Viivi Voutilainen Turun Urheiluliitosta sivusi hänkin ennätystään 176 ja oli kolmas.

Pituushypyssä tuli kaksoisvoitto Suomeen, kun Oulun Pyrinnön moniottelija Henna Palosaari intoutui elämänsä ensimmäiseen kuuden metrin hyppyyn 606 ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emmi Mäkinen ponkaisi 588.

Naisten korkeushypyn ja pituushypyn tilanne viikko ennen Kalevan kisoja on kotimaassa niin arvaamaton, että tuoreet Pohjolan mestarit ovat Lahden stadionilla tilaisuudessa jälleen uusiin yllätyksiin.

Moukari kaarsi 66,19

Neitosten moukarinheitto oli PM-kilpailuiden tulostasoltaan parhaita lajeja. Sen voitti ruotsalainen Eleni Larsson upealla uudella maansa junioriennätyksellä 66,19. Omaa aikaisempaa ennätystään hän paransi 2,51 metriä.

Nurmijärven Yleisurheilun 159-senttinen Heli Rinnekari ja 161-senttinen Erica Riento moukaroivat reippaasti toiseksi ja neljänneksi tuloksin 58,19 ja 56,48. Seuratoveruksia valmentaa Suomen joukkueen huoltopäällikkö Lassi Korhonen.

Alajärven Ankkureiden Minna-Marjatta Liimatainen työnsi naisten kuulakilpailun parhaan sarjan, mutta hävisi erittäin tasaisessa kamppailussa Ruotsin Jennie Söderholmille neljä senttiä ja Ruotsin Lina Bengtssonille kaksi senttiä.

Ensi vuodeksi suuri osa nyt menestyneistä suomalaisista siirtyy 22-vuotiaiden ikäluokkaan. Tämän ikäluokan EM-kilpailut ovat ensi vuonna Tampereella, missä kilpailevat myös junioreiden maailmanmestari Sanni Utriainen ja Euroopan mestari Nooralotta Neziri.

PM-nelimaaottelu, M19

1. Suomi 211,5
2. Norja 179
3. Ruotsi 172,5
4. Tanska/Islanti 125.

PM-nelimaaottelu, M19

1. Ruotsi 209
2. Suomi 208
3. Norja 166,5
4. Tanska/Islanti 103,5.

LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi)