Video: Sportivo TV

Mercedeksen George Russell hallitsi Azerbaidžanin GP:n avauspäivää Bakun katuradalla.

Brittikuljettaja oli tuloslistan kärjessä molemmissa harjoituksissa. Päivän päätteeksi lähin Mercedes-tallin ulkopuolinen kuljettaja oli Red Bullin Max Verstappen, joka jäi Russellista peräti 0,827 sekuntia.

Mercedeksen suoritus on herättänyt huomiota myös siksi, ettei talli ole vielä tuonut autoonsa pitkään odotettua W17-päivityspakettia. Uusien osien on määrä tulla käyttöön Malesiassa.

Red Bullilla puolestaan on Bakussa käytössään RB22-auton kauden viimeinen suuri päivityspaketti.

Siitä huolimatta ero Mercedekseen oli torstaina huomattava.

Red Bull yllättyi erityisesti suoranopeudesta

Red Bullin tekninen johtaja Pierre Waché myönsi Motorsport.comille, ettei hän ollut osannut odottaa näin suurta eroa.

– En odottanut näin suurta eroa, etenkään suorilla, Waché sanoi.

Red Bull haluaa vielä selvittää, kuinka paljon esimerkiksi imuapu vaikutti torstain kierrosaikoihin.

– Meidän täytyy analysoida, johtuiko se imuavusta tai jostain muusta. Meillä on joka tapauksessa töitä tehtävänä, jotta pääsemme siihen, mitä he ovat saavuttaneet.

Waché toivoo todellisen voimasuhteen olevan harjoitusten tuloksia tasaisempi.

– Toivon, että olemme lähempänä, mutta näyttää siltä, että he ovat paljon meitä nopeampia.

– Katsotaan, mitä pystymme tekemään saadaksemme auton nopeammaksi. Jos tämä kuitenkin on todellinen ero, meille tulee vaikeaa.

Mercedeksen George Russell Bakussa 2026
George Russell oli päivän nopein kuljettaja Bakussa. Kuva: All Over Press

Hadjar: ”He ovat tavoittamattomissa”

Myös Red Bullin Isack Hadjar hämmästeli Mercedeksen vauhtia.

Rattiin palannut Hadjar kertoi olevansa fyysisesti täysin kunnossa, mutta Mercedeksen suorituskyky herätti hänessä kysymyksiä.

– Mietin hieman sitä, miksi he ovat niin kaukana. Se on mielestäni erittäin vaikuttavaa.

Hadjar piti Red Bullin omaa tilannetta muuten lupaavana. Hänen mukaansa talli pystyi taistelemaan McLarenin ja Ferrarin kanssa.

Mercedes oli kuitenkin eri tasolla.

– Mielestäni meillä on hyvä auto. Olemme olleet mukana McLarenin ja Ferrarin kanssa, mutta Mercedes on tavoittamattomissa.

LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi)