Jon Sallinen on vakiinnuttanut paikkansa freeskin halfpipen kärkinimien joukossa. Viime viikolla maailmancupissa Calgaryssa hän laski toiseksi ja kolmanneksi.

Sallinen on maailmancupin kokonaispisteissä kolmantena. Edellä ovat Yhdysvaltain Alex Ferreira ja Hunter Hess.

Viime kaudellakin Sallinen lukeutui maailmancupin kärkilaskijoihin. Hän saavutti MM-kisoissa hopeaa.

Suomalaiset urheilutoimittajat eivät Sallista näyttäneet arvostavan. Hän oli vuoden urheilija -äänestyksessä 17:s. Sille sijalle siis päätyi urheilija, joka oli miesten hiihtoviestijoukkueen lisäksi ainoa, joka ylsi talviolympialajien MM-kisoissa sillä kaudella mitaleille.

Joka tapauksessa Sallinen on Suomen suurimpia mitalitoivoja Milanon ja Cortinan 2026 talviolympialaisissa. Olisi itse asiassa merkittävä pettymys, jos hän ei olympiamitalia voittaisi.

Freestyle on Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa suosituimpia talviurheilulajeja, mutta Suomessa se on jäänyt marginaaliin. Tämä on hämmentävääkin, koska 1998-2006 suomalaiset voittivat kumparelaskussa olympialaisissa yhden kullan, kaksi hopeaa ja yhden pronssin.

Janne Lahtela saavutti 2002 kumparelaskun olympiakultaa. Se on jäänyt suomalaismedioissa yllättävän vähälle muistelulle.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Jesse Puljujärvi tylysti katsomoon – toinen suomalainen tilalle

LUE MYÖS: Haastattelu: Valmentajavelho hehkuttaa Liigan finaalijoukkueita – ”Molemmilla uniikki tarina” (Siniviiva.fi)