Suomalaiset mäkihyppääjät joutuvat sulattelemaan kinkut nopeasti. Heti joulunpyhien jälkeen alkavat tositoimet Keski-Euroopan mäkiviikolla.

Suomen kiintiö mäkiviikolla on neljä hyppääjää. Kiintiöt määritellään maiden menestysten perusteella. Suomen taso on ollut pienessä nosteessa, mutta maailman kärjestä ollaan yhä kaukana.

Mäkiviikolla Suomea edustavat Antti Aalto, Niki Kytösaho, Kasperi Valto ja Eetu Nousiainen. Kaikki neljä ovat saavuttaneet tällä kaudella maailmancupin pisteitä.

Taso ei kuitenkaan riitä kärkitaistoon. Aalto on maailmancupin pisteissä sijalla 27, Kytösaho 34, Valto 41 ja Nousiainen 45.

Viime talvena Vilho Palosaari täräytti nuorten MM-kisoissa voittamalla MM-kultaa ensimmäisenä suomalaisena 17 vuoteen. Palosaari hyppäsi viime kaudella myös maailmancupissa.

Nyt Palosaari ei mahdu Suomessa neljän parhaan joukkoon. Hän hyppää kakkoskilpailussa Continental Cupissa, kuten Janne Ahosen poika Mico Ahonenkin. Kumpikaan heistä ei ole yltänyt siellä kärkipäähän.

Vuoden vaihteessa hypätään myös naisten maailmancupia Garmisch-Partenkirchenissa, Oberstdorfissa sekä Villachissa. Siellä suomalaisista leiskauttelevat siivuja Jenny Rautionaho ja Julia Kykkänen.

Rautionaho on kahden viime kauden aikana menestynyt suomalaisista mäkihyppääjistä parhaiten. Hän on ollut tällä kaudella maailmancupissa parhaimmillaan viides.

Lue myös:HIFK pitää kansaa jännityksessä – verrataan Toni Niemiseen

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)