Naantalin Löylyn Marko Tuokko juoksi Joutsenossa miesten Suomen mestariksi elämänsä ensimmäisellä maratonilla. Naisten maratonmestaruuden voitti Helsingin Jyryn vuorikiipeilijä Anne-Mari Hyryläinen. Lappeenrannan Urheilu-Miehien Alisa Vainio juoksi 17-vuotiaiden puolimaratonilla maailman kärkiajan.

Kalevan malja eli yleisurheilunSM-kilpailusarja päättyi Joutsenoon. Turun Urheiluliitto oli maratoninSM-kilpailuiden selvästi paras seura, muttei aivan tavoittanut JyväskylänKenttäurheilijoiden etumatkaa. Näin Jyväskylän Kenttäurheilijat ensimmäisenkerran palkittiin Kalevan maljan voittajana.

Jo ensi kilometreillä erkani kahdeksan miehenkärkiryhmä, mihin kuului kolme Turun Urheiluliiton juoksijaa Thijs Feuth, JukkaKero ja Matti Rauma, joiden pyrkimyksenä joukkuemenestyksen avulla olitavoittaa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Kalevan maljan piste-etumatka.

Kärkikahdeksikkoon kuuluivat kolmen kokeneenTurun Urheiluliiton juoksijan lisäksi Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummela sekäneljä maratonin ensikertalaista Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen,Kuopion Reippaan Väinö Klemola, Parikkalan Urheilijoiden Vesa Turkulainen jaMarko Tuokko.

Miehet etenivät tasaista noin 2.28-2.29:nlopputulosta enteillyttä vauhtia. Ensimmäinen kymppi vei aikaa 35.10 ja toinen35.15. Feuth putosi kärkikahdeksikosta noin 23 kilometrin jälkeen. Pian putosiKlemolakin ja sen jälkeen myös Kero ja Turkulainen. Kolmas 10 kilometrin osuusoli siihen mennessä nopein 34.55.

Aki Nummela jaksoi kärkiryhmässä 10 kilometrinpäähän maalista. Marko Tuokon ja Matti Rauman lisätessä yhä vauhtia oli JaakkoNiemisenkin antauduttava noin 34 kilometrin paikkeilla. Tuokko lisäsi yhähöyryä ja viimeiset kilometrit olivat koko kilpailun nopeimmat. Ensikertalainenvoitti mestaruuden ajalla 2.27.51.

Marko Tuokko on 25-vuotias ja häntä valmentaaHeikki Aalto. Poikaiässä Tuokko juoksi viisi SM-kilpailuiden mitalia, muttamiesten SM-kilpailuissa hän ei tätä ennen ollut yltänyt edes pistesijalle.Markon vuoden vanhempi veli Rami Tuokko on kolmesti palkittu Kalevan kisojenestejuoksussa mitalilla vuosina 2010-2012.

Tuokko oli jämerästi tyytyväinen suoritukseensaja suuntasi katseensa jo tulevaan harjoituskauteen: ”Vauhdinjako nappiin,vauhti kiihtyi loppua kohti. Eka maraton ja kauden viimeinen kisa.”

Kolme ensikertalaista viiden parhaan joukossa

Toiseksi tullut Matti Rauma hävisi kovaanloppuvetoon yltyneelle Marko Tuokolle lopulta yli minuutin ajalla 2.28.53.Jukka Kero paransi 40-vuotiaana ennätystään 2.02 minuuttia ja palkittiinpronssimitalilla. Tätä ennen hän oli kerran sijoittunut kolmanneksihallimestaruuskilpailuiden 3000 metrillä vuonna 2005.

Elämänsä ensimmäisen maratonin juossut JaakkoNieminen oli neljäs alittaen hänkin 2½ tunnin rajan. Keväällä Nieminensijoittui puolimaratonin SM-kilpailuissa toiseksi. Viides oli niin ikäänensikertalainen Sami Turkulainen Parikkalan Urheilijoista. Estejuoksun tuoremaaottelumies Aki Nummela sijoittui kuudenneksi.

Miesten viime vuoden SM-kilpailun kymmenestäparhaasta osallistui tämänvuotiseen SM-kilpailuun yksi ainoa juoksija,nimittäin Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Jukka Salo. Vuosi sitten hän olikymmenes ja tänä vuonna seitsemäs. Vaajakosken Kuohun Antti Hyttinen paransiviime vuoden 12. sijansa kahdeksanneksi.

Viime vuonna Jyväskylässä vain mestari MiikaTakala juoksi alle 2.30 ja kuusi parasta alle 2.40. Tänä vuonna Joutsenossapilvipoutaisessa säässä noin 18 asteen lämpötilassa neljä parasta juoksi alle2.30 ja yhdeksän parasta alle 2.40.

Viimeistelyleiri 5642 metrissä

Naisten maratonia hallitsi Helsingin JyrynAnne-Mari Hyryläinen. Hän ohitti jo 10 kilometrin väliaika-aseman toistaminuuttia muiden edellä ajassa 37.01. Tuossa vaiheessa hänen vauhtinsa enteilijopa 2.36:n lopputulosta.

Hyryläisen valmistautumisjakso SM-kilpailuunoli varsin persoonallinen. Hän nousi yhdeksän päivän kiipeilyurakan päätteeksiEuroopan korkeimmalle vuorelle Mount Elbrusille 5642 metrin korkeuteen.Kaukasukselta Venäjän-Georgian rajaseudulta palattuaan hän herkisteli kaksiviikkoa SM-maratonille.

Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa asuvaHyryläinen harjoittelee asuinpaikkansa ankarien sääolosuhteiden vuoksi paljonjuoksumatolla. Hänen muuhun vuosiohjelmaansa ovat pitkään kuuluneetvuorikiipeily ja vaellukset. Neljä vuotta sitten hän nousi maailman korkeimmallehuipulle Mount Everestille.

SM-kilpailussa Hyryläinen joutui taiteilemaanvauhdinjakonsa kanssa, sillä hän kärsi matkan aikana pistoksesta kyljessään: -Vaikea kisa, pistos 25 kilometrin jälkeen, kuten hän itse luonnehti.,

Maaliin Hyryläinen saapui ajassa 2.45.24.Hänen nimissään oleva kauden kotimainen kärkitulos on 2.39.54, minkä hän juoksikeväällä Zürichissä sijoittuessaan tämän vuoden EM-kilpailuiden reitilläneljänneksi. Hyryläistä valmentaa 10 mitalia vuosien 2002-2009 SM-kilpailuissaeri matkoilla juossut Simo Wannas.

Kaksosille kaksi mitalia

Hopea- ja pronssimitalein palkittiinRovaniemen Roadrunnersin 24-vuotiaat kaksostytöt Anni ja Elli Hemminki ajoin2.47.41 ja 2.48.40. Anni oli viime vuonnakin toinen ja Elli kuudes, muttatulostaso oli nyt paljon viimevuotista parempi. Anni paransi ennätystään 5.14minuuttia ja Elli peräti 8.47 minuuttia.

Hemmingin kaksoset olivat ainoat ElinaLindgrenin voittaman viime vuoden SM-kilpailun kuudesta parhaasta, jotkaosallistuivat myös tämänvuotiseen SM-kilpailuun. Yhdeksän parasta juoksivatalle kolmen tunnin.

Neljäs oli lääkärin ammattia harjoittavaVantaan Kenttäurheilijat -58:n Kukka-Maaria Mustonen ajalla 2.50.24 ja viidesToholammin Urheilijoiden Marika Ahola, joka paransi ennätystään 4.02 minuuttiaaikaan 2.53.31. Kypsässä iässä kilpaurheilun aloittanut Ahola nousi A-luokkaanvasta toissakesänä 37-vuotiaana.

Alle kolmen tunnin juoksivat myös 6.-9:nneksisijoittuneet Esbo IF:n Riitta Paasio, vuoden 2005 mestari Valkeakosken HakanMira Tuominen, Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Tiina Puranen ja 41-vuotiaanaelämänsä ensimmäisen maratonin juossut entinen maajoukkuehiihtäjä JohannaLindholm (o.s. Ahlstrand).

Alisa Vainio juoksi maailman kärkiajan

Suomen mestaruuksista kilpailtiinperinteikkään jo 33. kerran juostun Kullervo-maratonin yhteydessä. Kansallisennaisten puolimaratonin voitti Lappeenrannan Urheilu-Miehien vasta 16-vuotiasAlisa Vainio aivan erinomaisella ajalla 1.19.10.

Vainio täyttää marraskuussa 17 vuotta. Hänentuloksensa on 17-vuotiaiden ikäluokassa maailman tämän kauden kärkitulos ennenafrikkalaisjuoksijoitakin. 17-vuotiaiden kautta aikain parasta suomalaistulostaVainio paransi 6.48 minuuttia! Näin pitkällä matkalla ei 17-vuotiaille vielävahvisteta Suomen ennätyksiä.

Toissavuonna Vainio aloitti Kuortaneenurheilulukion jääkiekkoilijana. Pian hän kuitenkin totesi, ettei se ole hänenoikea lajinsa ja ensimmäisen lukuvuoden jälkeen päätti jatkaakestävyysjuoksijana Lappeenrannan lukiossa.

Vainiota valmentaa Rami Virlander. Vainionurheilullinen tausta on esimerkillisen monipuolinen. Kestävyysjuoksun jajääkiekkoilun ohella hän on kilpaillut aktiivisesti mm. jääpalloilijana japikaluistelijana.

LUE MYÖS: Lotta Kemppisen treenivideo räjähti somessa – ”Wow” (UrheiluAreena.fi)