
Lotta Harala ja Reetta Hurske ovat keskiviikkona mukana 100 metrin aitojen alkuerissä. Molemmat haluat mukaan perjantain välieriin. tavoite on kilpailla Pariisin olympiakisojen 100 metrin aitojen välierissä.
– Tavoite on välieräpaikka. Se olisi lajille ja minulle henkilökohtaisesti iso juttu, Harala sanoi SUL:n tiedotteessa.
Välieriin pääsee keskiviikon viidestä alkuerästä kustakin kolme parasta sekä kolme aikavertailusta. Jos alkueristä ei jatkopaikkaa heltiä, seuraava mahdollisuus on torstain keräilyeristä. Niissä kolmesta erästä jatkoon menee kustakin kaksi parasta.
– Se on ollut minulle tosi iso unelma. Jossain vaiheessa ajattelin, että koska on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, siitä unelmasta pitää päästää irti. Nyt se on myös tavoite, ja olen äärimmäisen iloinen, että se on toteutunut, Harala sanoo.
Harala teki aiemmin kesällä uuden Suomen ennätyksen. Hän teki nyt selväksi, että tuo juoksu ei todellakaan ollut täydellinen.
– SE-juoksussa oli parannettavaa ehdottomasti. Siinä oli tiettyjä osa-alueita, jotka menivät paremmin kuin muissa juoksuissa tällä kaudella, mutta se ei ollut minun paras juoksu jokaisella osa-alueella, Harala sanoo.