Video: Sportivo TV

Cadillacin ensimmäinen kausi F1:ssä on ollut odotetun haastava ja talli on nähty lähinnä häntäpään taisteluissa. Yksi asia ei kuitenkaan Valtteri Bottaksen mukaan muutu riippumatta siitä missä päässä tulosluetteloa taistelee.

Cadillac on ollut vauhdiltaan F1:n heikoin talli tällä kaudella Aston Martinin kanssa eikä ole vielä pystynyt haastamaan keskikastin talleja. Auton luotettavuus on kuitenkin ollut hyvällä tasolla.

Williamsilla ja etenkin Mercedeksellä ajaessaan Bottas tottui taistelemaan voitoista ja palkintopallisijoituksista, mutta Cadillacilla Bottas on saanut pääasiassa päästellä muita kierroksella ohitseen. Bottas löytää kuitenkin myös yhtäläisyyksiä ajamiseen sarjan kärjessä kuin hännillä.

– Cadillac on erilainen kokemus, mutta työn määrä ei muutu koskaan. Loppujen lopuksi, taisteleeko voitoista tai pääsystä jatkoon Q1:stä, työn määrä pysyy samana. Kaikki tekevät edelleen niin kovaa töitä kuin pystyvät, Bottas muistutti The Athleticin haastattelussa.

Bottas saa näyttää työmoraaliaan taas viikonloppuna, kun edessä on Montrealin kisaviikonloppu.