Thierry Neuville tykitti viime vuonna Hyundailla rallin MM-sarjassa toiseksi. Alkavalla kaudella tähtäin on tietenkin maailmanmestaruudessa. Neuville tosin myöntää jo tässä vaiheessa suoraan sen, että muut miehet tulevat juhlimaan ainakin Suomen MM-rallissa.

Belgialainen on pohjustanut taktiikkaansa vajaan viikon kuluttua Monte Carlosta käynnistyvään kauteen. Keski-Suomen huimat soratiet merkitsevät hänelle isossa kuvassa lähinnä puolustustaistelua.

– Tiedämme, että meillä ei ole riittävästi suorituskykyä Suomen kaltaisessa rallissa. Meidän on vain keskityttävä tekemään siellä parasta tulosta ja poimimaan niin paljon pisteitä kuin mahdollista vastustajiemme mahdollisten virheiden myötä, Neuville suunnittelee.

– Viime vuosi ei tuonut paljoakaan muutoksia taktiikkaani. Pyritään välttämään ne muutamat virheet ja pistetään kaikki peliin jokaisessa kisassa mahdollisimman tasaisella suorituksella, Neuville jatkaa.

Jos ja kun Neuville on jo lyönyt Suomen osalta hanskat santaan, niin aina arvaamaton Monte Carlo on hänelle täysin toista maata.

– Montessa kaikki on mahdollista ja odotan todellakin innolla kauden avausta. Olen ollut mukana sarjassa seitsemän vuotta, mikä on tuonut paljon luottamusta tullessaan. Meillä on hyvä auto ja meillä on potentiaalia voittaa Monte, sekä koko sarja. Se on ehdoton tavoitteeni, Neuville julistaa.

LUE MYÖS: Antero Mertaranta lyttäsi Suomen seiväsnaisen tylysti: ”Siis naurettava” (UrheiluAreena.fi)