Video: Sportivo TV

Valtteri Bottas päätyi tahtomattaan ratkaisevaan rooliin Belgian GP:n voittotaistelussa, kun hänen kierroksella ohitettu Cadillacinsa vaikutti Kimi Antonellin onnistuneeseen ohitukseen Charles Leclercistä.

Leclerc oli noussut kilpailun kärkeen virtuaalisen turva-auton aikana onnistuneen varikkostrategian ansiosta ja johti Antonellia noin kahdella sekunnilla. Kilpailun loppupuolella Mercedes-kuljettaja alkoi kuitenkin kiriä Ferraria kiinni.

Kierroksella 33 Leclerc ja Antonelli tavoittivat Bottaksen, joka oli jäämässä kierroksella. Ohitus osui hankalaan kohtaan Fagnesin ja Campus/Stavelotin nopeiden mutkien väliin, minkä vuoksi Leclerc menetti hetkellisesti vauhtia.

Kun Bottas pääsi pois edestä, Antonelli sai Cadillacin perästä imuapua suoralle ja nousi aivan Leclercin tuntumaan. Seuraavan kierroksen alussa italialainen ohitti Ferrarin Les Combes’n mutkassa ja valtasi kilpailun kärkipaikan takaisin.

Bottas kääntyi saman tien varikolle eikä edes huomannut tapahtunutta.

– He tulivat niin nopeasti kiinni, että se yllätti minut täysin. En edes tiedä, oliko sillä merkitystä. Ohittiko hän Leclercin sen jälkeen? Bottas kertoi kilpailun jälkeen.

Kun suomalaiselle kerrottiin Antonellin nousseen johtoon heti tilanteen jälkeen, hän vastasi pilke silmäkulmassa.

– Kimi voi tarjota minulle illallisen.

Bottakselle kisa ei tarjonnut suurempaa jännitystä tai menestystä, sillä oli kisan 18. kärsien tutuista ongelmista.

– Tämä kilpailu osoitti jälleen, että meillä on vielä ratkaistavana luotettavuusongelmia, mutta myös renkaiden kuluminen on liian suurta. Erityisesti nopeat mutkat ovat meille vaikeita, koska autosta puuttuu niissä pitoa. Silloin renkaat alkavat luistaa ja kuluvat nopeasti. Työtä on vielä paljon tehtävänä, Bottas

LUE MYÖS: Suomalainen seitsenottelija avasi vihdoin suunsa – avautui henkilökohtaisista ongelmistaan (UrheiluAreena.fi)