Espanjan maailmanmestarit Fabian Ruiz ja Gavi saivat kotikaupungissaan poikkeuksellisen palkinnon MM-kullan kunniaksi.
Keskikenttäpelaajat palasivat keskiviikkona kotikaupunkiinsa Los Palacios y Villafrancaan, jossa heille järjestettiin virallinen vastaanotto kaupungintalolla. Alle 40 000 asukkaan kaupungissa maailmanmestarit otettiin vastaan sankareina ja molemmat saapuivat paikalle MM-kultamitalit kaulassaan.
Juhlallisuuksien erikoisin hetki koettiin, kun Ruiz ja Gavi nousivat vaa’alle. Punnituksen perusteella heille luovutetaan painonsa verran tomaatteja, joka on paikallinen perinne, jolla kaupunki on jo vuosien ajan kunnioittanut menestyneitä urheilijoitaan.
Ruiz saa palkinnoksi 85 kiloa tomaatteja ja Gavi 68,5 kiloa.
Tilaisuuteen osallistui myös vuoden 2010 maailmanmestari Jesus Navas, joka on ensimmäinen Los Palacios y Villafrancasta lähtöisin oleva MM-voittaja. Hän sai saman kunnian yhdessä Ruizin kanssa myös Espanjan voitettua EM-kisat vuonna 2024.
Kaupungin urheiluhalli on jo aiemmin nimetty Navasin mukaan, nyt myös Ruiz ja Gavi saavat omat jalkapallokenttänsä nimikkokohteiksi. Lisäksi kaupunki aikoo rakentaa muistomerkin kolmelle maailmanmestarille.
Kaupungin mukaan kunnianosoituksilla halutaan kiittää pelaajia heidän saavutuksistaan ja tarjota paikallisille lapsille ja nuorille esikuvia.






























