Jari Huttusen uran ensimmäinen ralli Rally1-autolla Jyväskylässä päättyi pettymykseen. Tekniset ongelmat vaivasivat, ja mies oli lopulta Suomen MM-rallin kymmenes.
M-Sportin Ford Puma Hybrid Rally-autolla kisassa ajanut Huttunen oli parhaimmillaan kilpailussa viidentenä.
Perjantaina oli bensansyöttöongelmia. Lauantaina petti ohjaustehostin.
– Rikkinäisellä ohjaustehostimella ajaminen on vaikeaa ja suoraan sanottuna villiä toimintaa, kun ohjaus jumittaa välillä, joten vauhtia on pakko pudottaa. Iltapäivän lenkilläkin meillä oli sensorivika, joka vaikutti auton kulkuun, joten ylimääräistä ohjelmaa oli vähintäänkin riittävästi, kommentoi Huttunen tiedotteella.
Kilpailun viimeisenä päivänä ohjaustehostimen kanssa tuli jälleen ongelmia heti ensimmäisellä erikoiskokeella, ja Huttunen ajoi rallin loput erikoiskokeet läpi kieli keskellä suuta. Maalissa tuloksena uran ensimmäisestä Rally1-autolla ajetusta kilpailusta oli kymmenes sija ja yksi MM-piste. Huttunen ei ollut tulokseen tyytyväinen, mutta mukaan tarttui paljon kokemusta uudesta autosta.
– Kisa oli melkoista tunteiden vuoristorataa ongelmien takia, mutta on hieno fiilis päästä maaliin tällaisella autolla. Tulos ei valitettavasti ollut se mitä haettiin. Iso kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, joiden ansiosta tämän kilpailun ajaminen oli mahdollista, se ei olisi mitenkään onnistunut ilman heitä.
Lähde: Tiedote
Lue myös:EK21: Esapekka Lappi pyörähti rajusti – miehen pätkän jälkeinen temppu nauratti maailmalla

































