Rallin MM-sarjassa tapahtuu merkittävä muutos, kun loppukauden kilpailut ajetaan soralla. Se asettaa omanlaisensa haasteet etenkin ensimmäisten joukossa erikoiskokeille lähteville kuskeille.
MM-sarjaa johtava Elfyn Evans joutuu auraajaksi seuraavassa MM-rallissa Kreikassa, joka asettaa hänet epäedulliseen asemaan kilpailun voittotaistelussa. Ensimmäisenä tielle lähtevä putsaa liukasta ajopintaa pois ja myöhemmin lähtevät saavat nauttia paremmasta pidosta.
Asvaltilla olosuhteet ovat paljon tasapuolisemmat eikä yhtä isoja eroja lähtöpaikkojen välillä nähdä.
– Jos olet kärjessä asvalttirallissa, sinulla on mahdollisuus taistella voitosta koko viikonlopun ajan, myös sunnuntaina. Kuivassa sorarallissa tiedät jo etukäteen, että edessä on erittäin vaikea kilpailu, Evans sanoi DirtFishin haastattelussa.
Lähtöjärjestyssääntöä on muutettu vuosien varrella ja nykyinen malli on ollut käytössä vuodesta 2017 lähtien. Muutosehdotuksia on väläytelty muun muassa palaamalla aiempaan karsintaerikoiskokeeseen tai arvontaan, mutta mitään konkreettista ei ole päätetty.
– Asian tiimoilta on tuotu esiin kaikenlaisia vaihtoehtoja. En ikävä kyllä usko sen muuttuvan. Se on mikä se on, Evans pohdiskeli.
Walesilaisen mielestä oikeudenmukaisin ratkaisu olisi lisätä asvalttikilpailujen määrää MM-kalenterissa.
– Jos mikään muu vaihtoehto ei toimi, reiluin tapa olisi tasapainottaa asvaltti- ja sorarallien määrää. Tällä hetkellä sorakilpailuja on selvästi enemmän kuin asvalttikisoja, ja juuri siitä ongelma syntyy, Evans perusteli.
Evans johtaa MM-sarjaa 20 pisteen erolla ennen alkavaa seitsemän sorakilpailun putkea, johon kuuluvat Kreikan, Viron, Suomen, Chilen, Paraguayn, Sardinian ja Saudi-Arabian osakilpailut.
Viime kaudella lähtöjärjestyksen aiheuttama haitta maksoi Evansin mukaan paljon pisteitä, ja nyt tavoitteena on löytää parempi tapa selviytyä tilanteesta.
– Meidän täytyy hoitaa tämä paremmin kuin viime vuonna. Se oli yksi suurimmista heikkouksistamme ja maksoi meille eniten kauden aikana, Evans myönsi.

































