Ferrarilla on tilaisuus venyttää voittoputkeaan Formula ykkösissä tänä viikonloppuna Sotshissa. Maranellon punainen paholainen on juhlinut kolmessa peräkkäisessä GP:ssä.
Charles Leclerc nousi korkeimmalle korokkeelle Belgiassa ja Italiassa. Sebastian Vettel katkaisi yli vuoden mittaiseksi venyneen kuivan jaksonsa voittojen suhteen Singaporessa.
– Totta kai se antoi itseluottamusta, koska Singaporen ei pitänyt olla meille erityisen vahva kilpailu. Uskon ilman muuta, että on asioita, joita me voimme, ja meidän täytyy tehdä paremmin, mutta se oli hyvä askel, Vettel sanoi Formula ykkösten virallisilla verkkosivuilla.
Vettel painaa kuitenkin jarrua liian kovien odotusten suhteen. Ferrari tuskin juhlii kaikissa loppukauden kisoissa.
– Singaporen tuloksen lisäksi on paljon muutakin positiivista tulevaa ajatellen. Kokonaisuutena olemme menossa oikeaan suuntaan, mutta olisi väärin ajatella, että koska olemme voittaneet kahdella erityyppisellä radalla, niin pystymme voittamaan joka paikassa, Vettel muistutti.
Sotshissa on ajettu vuodesta 2014 lähtien. Mercedes on ollut joka kerta ykkönen.

































