Mick Schumacher liittyi eilen lauantaina virallisesti Ferrarin kuljettaja-akatemiaan. Mutta ei suinkaan nimensä, vaan lahjojensa takia.

Mickin isä, Michael Schumacher voitti seitsemästä MM-tittelistään peräti viisi Ferrarilla. Hän on iso legenda tallissa, mutta sellainen voi myös pojasta tulla.

– Jollekin sellaisella, kuten minulle, on täysin selvää, että Mickin toivottaminen tervetulleeksi Ferrarille oli tunteikas hetki. Olen tuntenut hänet lapsesta saakka, Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto sanoi GP Fans-sivuston mukaan.

Binotto kuitenkin korostaa, ettei Schumacher saanut paikkaa Ferrarilta nimensä perusteella.

– Sainasimme hänet hänen lahjojensa vuoksi ja siksi millainen ihminen hän on. Hän on nuoresta iästään huolimatta ammattilainen, Binotto sanoi.

Myös Mick Schumacher on innoissaan.

– On täysin selvää, että Ferrarilla on aina ollut minun sydämessäni erityinen paikka, Mick kommentoi.

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)