McLarenin loppukausi Formula ykkösissä on ollut lupaava. McLaren onkin monessa kisassa ollut toiseksi vahvin auto Max Verstappenin ohjastaman Red Bullin jälkeen.

McLarenilla vahvaa kautta ajanut Lando Norris on kertonut Verstappenille, että haaste tulee olemaan jatkossa kova.

– Saimme uudistuksia kesällä Itävallan kisaan ja sen jälkeen olen sanonut Maxille, että olen ollut toiseksi eniten pisteitä saalistanut kuljettaja hänen jälkeensä. Olemme potentiaalisesti toiseksi vahvin tiimi, Norris sanoi PlanetF1:n mukaan.

Norrisin mukaan puheet eivät ole perusteettomia. McLaren on hänen mielestään ihan oikeasti kaventanut Red Bullin etumatkaa.

– Olemme tietysti ottaneet massiivisia askeleita eteenpäin, mitä tulee Red Bullin haastamiseen, ja se on mielestäni ollut tänä vuonna erittäin hyvä juttu.

Norris kuitenkin myöntää, että vastassa on kovaa luuta. Verstappen ja Red Bull ovat yksi F1-historian kovimmista yhdistelmistä.

– Puhumme yhdestä kaikkien aikojen parhaasta F1-kuskista ja yhdestä kaikkien aikojen dominoivimmasta autosta. Bahrainin avauskisan osalta meillä on hyviä merkkejä, mutta paljon työtä on vielä edessä.

McLarenin etuna on tasavahva kuljettajakaksikko. Norrisin tallikaveri Oscar Piastri on heti ensimmäisellä F1-kaudellaan ajanut vakuuttavasti. Piastri on jopa voittanut yhden sprinttikisan.

Norris ei ole saavuttanut F1-urallaan vielä yhtään osakilpailuvoittoa.

Lue myös:Nico Hülkenberg menossa Valtteri Bottaksen paikalle

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)