Red Bullin Max Verstappen on voittanut F1:n Brasilian GP-viikonlopun sprinttikisan.
McLarenin Lando Norris lähti sprinttikisaan paalupaikalta. Verstappen ohitti kuitenkin brittikuskin jo ensimmäisessä mutkassa.
Peli oli käytännössä selvä sen jälkeen. Norris ei pystynyt missään vaiheessa pääsemään alle sekunnin päähän hollantilaisesta. Verstappen repi vielä lopussa isomman eron Norrisiin.
Red Bullin Sergio Perez menetti sijoituksia alussa. Hän nosti kuitenkin itsensä kolmanneksi.
Alfa Romeon Valtteri Bottaksen heikko viikonloppu sai jatkoa. Hän oli 19:s eli toiseksi viimeinen.
Williamsin Alex Albon oli alkuvaiheessa Bottaksen takana. Hän raportoi pelonsekaisin tuntein, mitä oikein näki.
– Valtterin auton perästä tulee öljyä, tilitti myöhemmin suomalaisen ohittanut Albon tiimiradiossa.
Lue myös:Valtteri Bottaksen pomo ärähti – tiukkaa tekstiä Audista

































