Red Bullin Max Verstappen on voittanut F1:n Brasilian GP:n. Hollantilaiskuski johti kisaa alusta loppuun.

Ainoan haasteen miehelle heitti McLarenin Lando Norris, joka pääsi yrittämään ohitusta kisan alkuvaiheessa. Verstappen ajoi sen jälkeen karkuun kakkoseksi ajaneelta brittikuskilta.

Kisan alku oli dramaattinen. Ferrarin Charles Leclerc joutui keskeyttämään teknisen vian vuoksi jo lämmittelykierroksella.

Haasin Kevin Magnussen ja Williamsin Alex Albon taas kolaroivat ja keskeyttivät heti lähdön jälkeen. AlphaTaurin Daniel Ricciardon ja McLarenin Oscar Piastri kokivat myös kovia avauskierroksella.

Ensimmäisen kierroksen kolarit pakottivat keskeyttämään kisaan. Verstappen piti siis kuitenkin pintansa uusintalähdössä.

Aston Martinin Fernando Alonso ylsi kolmanneksi. Hän joutui taistelemaan tiukasti Red Bullin Sergio Pereziä vastaan.

Perez ehti jopa ohittamaan espanjalaisen kisan loppuhetkillä. Peli näytti olevan selvä, mutta Alonso iski takaisin. Kokenut kettu paineli väkisin ohi Perezin ja otti paikan palkintopallilla. Perez taipui lopulta vain 0,053 sekunnilla.

Alfa Romeon Valtteri Bottas keskeytti 39. kierroksella teknisen vian vuoksi.

Lue myös:Valtteri Bottakselle on annettu iso lupaus ensi kaudesta – ainakin paperilla

https://twitter.com/F1/status/1721242911092654455

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)