Formula ykkösten tämän vuoden yllätyksiin lukeutui, että seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton teki Mercedes-tallin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.
Hamiltonin päätökseen jatkaa uraansa Mercedeksellä vaikutti tietenkin raha. Mutta hänen uskottiin harkitsevan siirtymistä Ferrarille, joka tiettävästi olisi ollut valmis maksamaan hänelle sievoisen summan jo Hamiltonin julkisuusarvon takia.
Hamiltonin valintaan vaikutti todennäköisesti Ferrarin heikko suoritustaso. Ei olisi ollut mitään takeita, että hän olisi voinut voittaa Ferrarilla osakilpailuja 2024 tai 2025.
Hamilton on voittanut urallaan 103 F1-kilpailua, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Hänen edellisestä voitostaan on kulunut kuitenkin jo kaksi vuotta. Viimeksi Hamilton voitti Saudi-Arabiassa loppuvuodesta 2021.
Kaudella 2022 Hamilton oli MM-sarjassa kuudes. Tänä vuonna hän sijoittui kolmanneksi, vaikka ei voittanut yhtään kisaa. Kakkostiloja Hamilton saavutti kolme.
Hamilton, 38, halusi jatkaa vielä pari kautta, koska haluaa voittaa kahdeksannen maailmanmestaruutensa, jolla nousisi kaikkien aikojen tilaston ykköseksi yksin Michael Schumacherin edelle. Tosin Mercedeksen alavireisyys voi pilata haaveen.
Jos Mercedeksellä ei ensi kaudellakaan pystytä taistelemaan voitoista, voi Hamiltonin motivaatio olla koetuksella. Muutamissa asiantuntija-arvioissa spekuloitiin jo, ettei hänellä riitä enää motivaatio ottamaan itsestään irti parastaan.
Lue myös:Ferrari-pomo kertoi olevansa huolissaan F1-sarjan tulevaisuudesta

































