F1-tähti Sebastian Vettel haluaisi jatkaa uransa Ferrarilla, mutta toivoo asioille nopeaa sinettiä.

Mediatietojen mukaan Ferrari onkin ehtinyt tarjoamaan saksalaiselle jo jatkoa, mutta sen Vettel on tiettävästi hylännyt.

Koronaviruspandemia on laittanut F1-kauden täysin jäihin ja nyt näyttääkin siltä, ettei ennen kesää päästä ajamaan.

Korona on muuttanut myös Vettelin ajatusmaailmaa. Hän kertoi näkemyksistäänAutosportille.

– Ensisijaista Australian jälkeen on ollut ymmärtää, mitä nyt tapahtuu. Se ei ole vieläkään ihan selvää. Italia on yksi pahiten kärsineistä maista Euroopassa. Kansallisen fokuksen tulee olla siinä, Vettel sanoi.

Vettel haluaisi kuitenkin oman tulevaisuutensa mahdollisimman nopeasti selväksi.

– Nyt on oltava vain kärsivällinen. On olemassa mahdollisuus, että meidän pitää tehdä ratkaisu (sopimuksesta) jo ennen ensimmäistä kilpailua, sillä nyt näyttää siltä, että emme aja ennen kesäkuuta tai kenties edes vielä heinäkuutakaan. Nyt pitää vain odottaa, Vettel viestitti.

Vettelin suhteen on liikkunut paljon erilaisia huhuja. Italiasta on kuultu sellainenkin arvio, että Vettel on jo sinetöinyt kohtalonsa jatkon suhteen, kun hän nimitti Ferrarin ensimmäistä jatkosopimustarjousta ”vitsiksi”.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)