F1-sarjan viime kauden jälkeen hyvästellyt Romain Grosjean kertoo Kimi Räikkösen lähettäneen hänelle kauden 2012 alla viestin, jossa Jäämies teki asiat tyypilliseen tapaansa lyhyesti, mutta varsin selkeäsanaisesti selväksi. Rallipoluilta motivaatiota hakenut Räikkönen teki tuolloin paluun formula ykkösiin Lotuksella ja Grosjeanin tallikaverina.

– Muistan, kun sopimukseni varmistui, niin hän (Räikkönen) lähetti minulle viestin vuoden 2011 lopulla. Tekstiviestissä luki: ”Olen iloinen puolestasi. Välillämme ei ole sitten mitään hevonpaskaa. Nähdään pian”, Grosjean muistelee.

– Se oli Kimi. Suoraan asiaan, ei pitkiä lauseita. Hän vain halusi pitää hauskaa kilvanajajana. Ihailen sitä, Grosjean painottaa Fasta Lane-podcastissa.

Grosjean kertoo, että hänellä oli aina avoimet ja suorat välit Räikkösen kanssa. Asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä.

– Kimin keskustelut olivat ehdottomasti vastakohtia hänen uransa kanssa: lyhyitä! Mutta se oli avointa. Jaoimme kaiken (tiedon).

Grosjean, kuten niin moni muukin pitää uransa tämän kauden jälkeen päättävää Räikköstä F1-sarjan yhtenä kaikkien aikojen parhaana kuljettajana.

– Hänellä ei ole ollut parina viimeisenä vuotena hyvää autoa, joten hän on tehnyt sen, minkä on pystynyt. Mutta Kimi on ollut ehdottomasti yksi mahtavimmista kuljettajista viimeisten 20 vuoden aikana.

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)