F1-talli Haas saapui suurin odotuksin ja jopa sensaatiomaisiksi luonnehdituin päivityksin kotikisaansa Austiniin. Odotuksissa petyttiin todella rajusti ainakin sunnuntain kisan lähtöpaikat ratkaisseessa aika-ajossa.
Kevin Magnussen päätyi ”valkoisella Red Bullilla” 14:nneksi ja tallikaveri Nico Hülkenberg 16:nneksi. Haas-talli taistelee Alfa Romeon kanssa valmistajan sarjan kahdeksannesta sijasta.
Alfa Romeo pisti yhdysvaltalaistalli Haasia pataan aika-ajoissa. Zhou Guanyu oli 12:s ja Valtteri Bottas 13:s.
Kokenut Hülkenberg puhui asioista kaunistelematta ja niiden oikeilla nimillä aika-ajojen jälkeen.
– Sellaista p*skaa!, Hulk latasi Speedweekille.
Hülkenberg vakuuttaa, että heidän autossaan on päivitysten myötä paljon enemmän potentiaalia, mitä sijoitukset kertovat. Haas yksinkertaisesta vain hukkasi pitkälti jo saumansa sunnuntain kisaan siksi, että Texasissa ajetaan sprinttiviikonvaihteen takia vain yksi vapaa harjoitus.
Perjantain treenitunti ei vain riittänyt. Auton päivitykset iskivät tavallaan silmille.
– Meillä oli vain hieman yli tunti aikaa ajaa kaikkien autoon tehtyjen parannusten kanssa. Tarvitsemme enemmän aikaa ymmärtääksemme niitä. Aamulla en ollut ollenkaan tyytyväinen harjoitukseen, mutta aika-ajojen alussa tunsin, että olemme edistyneet. Oli sitäkin ärsyttävämpää, että työt loppuivat niin pian sen jälkeen.

































