Formula ykkösten suomalaislegenda Mika ”Häkä” Häkkinen antaa aimo kehut Ferrarin F1-kuskille Kimi Räikköselle.

Räikkönen saavutti viikonloppuna F1-uransa 21:nnen osakilpailuvoiton. Hän meni lukemalla Häkkisen ohi. Kisa käytiin Austinissa, Yhdysvalloissa.

– Olipa fantastinen kisa. Olin hänen 21. voitostaan aivan yhtä iloinen kuin muutkin, Häkkinen sanoo peliyhtiö Unibetille.

– Minun kahdeskymmenes ja viimeinen F1-voittoni tuli myös USA:n osakilpailusta. Se tapahtui vuonna 2001, jolloin Kimi ajoi ensimmäistä kauttaan formula ykkösissä. Tällä tavoin uramme limittyivät hienosti yhteen.

Häkkinen huomioi, että Ferrarilla Räikkönen on joutunut aika ajoin soittamaan Sebastian Vettelin toista viulua.

– Nyt Kimi sai kunnollisen mahdollisuuden voittoon: auto oli nopea ja strategia oikea. Hänen piti vain hyödyntää pitkää kokemustaan ottaakseen voiton.

– Mercedeksen huonosta taktiikasta on puhuttu paljon, mutta Kimi ei voittanut sen takia. Ferrari oli nopea Austinissa. Usein onkin niin, että jos auto on kilpailukykyinen, joskus on parempi unohtaa kikkailu ja pitää homma simppelinä, ilmaisee Häkkinen.

Räikkönen ajaa viimeistä kauttaan Ferrarilla. Kahdeksi seuraavaksi kaudeksi hän siirtyy Sauber-tallin leipiin.

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)