Red Bullin Max Verstappen ajoi Yhdysvaltain GP:n sprinttikisan ylivoimaiseen voittoon Austinissa. Paalupaikkamies Verstappen ratkaisi kisan käytännössä jo lähtökiihdytyksessä aggressiivisilla otteillaan.
Kakkosruudusta startannut Ferrarin Charles Leclerc yritti haastaa Verstappenia, mutta sai samalla mitalla takaisin.
Pikapuoliin maisemaan painellut Verstappen pakotti Leclercin aivan radan laitaan, jolloin Ferrari-kuski menetti kakkossijansa Mercedeksen Lewis Hamiltonille. Mercedeksellä oli parempi kisavauhti ja Hamilton tervehti ruutulippua kisan kakkosena ennen Leclerciä.
Leclerc ei sortunut selityksiin, eikä varsinkaan Verstappenin moittimiseen. Oikeastaan täysin päinvastoin.
– Ollakseni rehellinen, niin olisin tehnyt täsmälleen samoin, jos olisin ollut hänen asemassaan, Leclerc myönsi The Mirror-lehdelle.
– Se oli rajoilla, mutta kuten olen aina aiemminkin sanonut, se on se tapa, jolla myös minä haluan taistella. Tällä kertaa se ei toiminut haluamallani tavalla, Leclerc jatkoi.
Leclerc saa tänään sunnuntaina mahdollisuuden revanssiin.
Leclerc lähtee varsinaiseen kisaan paalupaikalta. Ilman paineita ja itseluottamus tapissa tykittävä Verstappen virittelee hyökkäystä kuudennesta ruudusta. Verstappenin nopein kierros hylättiin ratarikon takia perjantain aika-ajoissa.
Lue myös:Max Verstappen antoi myrskyvaroituksen – tällaiset terveiset vastustajille
Lue myös:Valtteri Bottas sanoi suorat sanat Viaplaylla

































