Fernando Alonso palasi tiistaina pitkän tauon jälkeen F1-auton rattiin.

Alonso sai tiistaina ajaa tulevan työnantajansa Renault-tallin autoa.

Kyseessä oli mainoskuvaus, mikä tarkoitti sitä, että kilometrejä sai kertyä vain 100.

Paluu F1-auton rattiin puolentoista vuoden tauon jälkeen ei mennyt kuitenkaan kokeneelta Alonsolta niin kuin hän ehkä olisi toivonut.

– Auto suorittaa tällä haavaa paremmin kuin minä, Alonso myönsiMotorsport Weekinmukaan.

– Formula ykkösiin palaaminen ei ole ihan helppo juttu, joten en saanut autosta kaikkea vielä irti. Paransin kuitenkin koko ajan, Alonso mietti.

Alonso on omien sanojensa mukaan kaukana F1-tasosta tällä hetkellä.

– Monta juttua pitää saada kuntoon. Ensimmäinen asia on kunto. Minun täytyy harjoitella F1-vaatimusten mukaan. Tulen harjoittamaan niskaani ja ylävartaloa, Alonso suunnitteli.

Alonso jätti F1-sarjan vuoden 2019 jälkeen. Renault-tallin autoa kaksinkertainen maailmanmestari oli kuitenkin viimeksi ajanut vuonna 2009.

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)