Formula 1 -sarja on kasvattanut suosiotaan ympäri maailmaa jatkuvalla syötöllä. Sarjan pääomistajan Liberty Median mukaan nyt erityisesti USA:ssa on nähty merkittävää kasvua kiinnostuksessa.
Formula 1 -sarjan pääomistajan Liberty median mukaan sarja on jälleen kasvattunut suosiotaan Yhdysvalloissa. Liberty Median toimitusjohtajaGreg Maffeinmukaan kasvu on ollut erityisen vahvaa tänä vuonna.
– ESPN-median katsojamäärä on samalla tasolla kauden ajankohtaan katsoen, kun verrataan kauden 2022 keskimääräiseen katsojamäärään, ja myös F1-TV:n suorituskyky on vahva.
– Kausi 2023 on nähnyt jo kolme F1-historian neljästä suurimmasta liveyleisöstä Yhdysvaltain televisiossa, mukaan lukien Miami, Monaco ja Kanadan GP:t. Kahta lukuun ottamatta kaikilla kilpailuillamme on ollut keskimäärin yli miljoona katsojaa. Valtavat luvut Yhdysvaltain-markkinoille.
Maddein mukaan Yhdysvaltain-markkinoiden ulkopuolella kiinnostus F1:tä kohtaan jatkaa kasvuaan maailmanlaajuisesti.
– Olemme edelleen loppuunmyytyjä lähes kaikissa kilpailuissa. Sprinttiviikonloput kasvattavat katsojamääriä vuosi vuodelta. Esimerkiksi Span kokonaisyleisö osakilpailussa, sprintissä ja aika-ajoissa kasvoi viime vuoden Belgian GP:hen verrattuna.
Lue myös:Red Bullin kuskipäätös sittenkin auki – yllätysnimi voi tulla valituksi

































