Rajusti pitkin vuotta kolaroineen Williams-tallin yhdysvaltalaiskuljettaja Logan Sargeantin F1-uran on uskottu jäävän vain tämän kauden mittaiseksi. Monet saattavatkin yllättyä siitä tiedosta, jonka Williams on kertonut Brasilian GP:n yhteydessä.

Williams on vahvistanut, että Sargeant on mukana Abu Dhabissa kauden jälkeen ajettavissa testeissä. Sen nähdään merkitsevän käytännössä sitä, että Sargeant jatkaa sittenkin Williamsilla myös vuonna 2024.

Siis siitäkin huolimatta, että Sargeant on käynyt todella kalliiksi kuljettajaksi Williamsille.

Hänen ulosajojensa ja kolarointiensa väitetään maksaneen Williamsille 4 miljoonaa dollaria, eli reilut 3,7 miljoonaa euroa.

Sargeant on saavuttanut vasta yhden MM-pisteen. Tallikaverilla Alex Albonilla niitä on koossa jo 27.

Albonista on tulossa kovaa kyytiä kuuma nimi siirtomarkkinoille. Albon on ehditty yhdistää jo ainakin Ferrariin.

Lue myös:Valtteri Bottaksen pomo kertoi karun totuuden

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)