F1-sarjassa ajettiin viikonloppuna USA:n GP. Kausi jatkuu jo tulevana viikonloppuna Meksikossa.

Myös Alfa Romeon Valtteri Bottas on jo kääntänyt katseensa tulevaan. Hän myönsi tallin tiedotteessa, että valmistajien MM-sarjassa Alfa Romeon kanssa taistelevan Williamsin ja AlphaTaurin pistepotti kaiveli.

– Austinin tulokset olivat paha paikka, etenkin kun tuloksia muutettiin kisan jälkeen (Charles Leclercin ja Lewis Hamiltonin hylkäykset). Sen myötä kilpailijamme saivat pisteitä ja paransivat asemiaan.

– Meillä on silti edelleen toivoa. Vaikka meiltä puuttui vauhtia, tuntui auto hyvältä. Näimme jo viime vuonna, että Meksiko sopii meille paremmin ratana.

– Meillä on vielä jäljellä neljä kisaa ja sprinttikisa aikaa kerätä pisteitä. Erot ovat todella pienet. Vain muutamat sekunnin sadasosat voivat olla ero ensimmäisen ja toisen aika-ajon osion välillä, arvioi Bottas.

Lue myös:Valtteri Bottasta uhkaa alkaa joutsenlaulu

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)