Saksasta kantautui sunnuntaina ikäviä uutisia, kun Bayern München kertoi Gerd Müllerin kuolemasta.
Müller kuoli sunnuntaina 75 vuoden iässä. Müller muistetaan yhtenä kaikkien aikojan parhaista maalintekijöistä ja jalkapalloilijoista.
Müller teki pitkällä uralla lukuisia ennätyksiä, joista osa säilyi näihin päiviin asti.
Vuonna 1972 Müller oli uransa huipulla. Hän teki kalenterivuoden aikana uskomattomat 85 maalia.
Tuo ennätys pysyi saksalaisen hallussa aina peräti vuoteen 2012, kunnes Lionel Messi pystyi sen viimein rikkomaan.
Müller piti hallussaan myös Saksan Bundesliigan yhden kauden maaliennätystä aina viime kauteen saakka. Lopulta Bayern Münchenin maalipyssy Robert Lewandowski rikkoi viimein tuonkin ennätyksen, kun hän takoi viime kaudella Bundesliigassa 41 maalia.
Müller oli seitsemällä kaudella Bundesliigan paras maalintekijä ja kahdella kaikkien Euroopan pääsarjojen paras maalintekijä. Hän saavutti menestystä myös seura- ja maajoukkueissa.
Der Bomber(pommittaja) voitti urallaan neljä Saksan mestaruutta, neljä Saksan Cupia, kolme Euroopan Cupia sekä muun muassa Cup-voittajien Cupin.
Vuonna 1974 hän voitti Länsi-Saksan kanssa maailmanmestaruuden. Müller oli noissa kisoissa yksi kisojen parhaista maalintekijöistä. Hän teki MM-turnauksessa neljä maalia. Nyt yksi suurimmista on poissa.
Teksti Ville Hirvonen

































