Saksan Bundesliigan paluu on ollut ykkösurheilu-uutinen maailmalla tänä viikonloppuna.
Saksa ei ole kuitenkaan ainoa maa, missä ammattilaisjalkapalloa on pelattu koronasta huolimatta tänä viikonloppuna.
Saksassa pelattiin viikonlopun aikana Bundesliigan ja 2. Bundesliigan otteluita. Suomalaisittain ilahdutti Joel Pohjanpalon iskemä upea maali hampurilaiselle HSV:lle sunnuntaina.
Kierrokselta jäivät mieleen myös Hertha Berlinin pelaajien ns. suutelukohu ja norjalaissensaatio Erling Braut Hålandin hurjan maalivireen jatkuminen Borussia Dortmundin paidassa.
Saksan lisäksi jalkapalloa on tosin pelattu muuallakin. Etelä-Koreassa on jatkettu K-League 1 ja K-league 2-liigoja. Kyseessä on maan korkein ja toiseksi korkein sarjataso. Myös Färsaarilla on pelattu viikonlopun aikana maan pääsarjaa, kuten myös Taiwanissa. Tämän lisäksi pelejä on pelattu Valko-Venäjällä ja Turkmenistanissa.
Viikonlopun aikana pelattiin myös muutamia ystävyysotteluita, joissa oli osallisina lähinnä pienempiä seuroja.
Lisää jalkapalloa on tarjolla vielä huomenna maanantainakin. Katseet kääntyvät silloin jälleen Saksan Bundesliigaan, missä nähdään suomalaiskohtaaminen Niklas Moisanderin Werder Bremenin ja Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenin välillä. Tuo ottelu alkaa kello 21.30 Suomen aikaa.
Ville Hirvonen

































