Puola ei menestynyt jalkapallon EM-kisoissa. Se hävisi Hollannille 1-2 ja Itävallalle 1-3, joten 1-1 -tasapeli Ranskaa vastaan päätösottelussa oli laiha lohtu, kun jatkoon ei ollut enää saumoja.
Puolan päävalmentaja Michal Probierz kiitti kaikkia.
– Olen iloinen, että paikan päällä oli niin paljon puolalaisfaneja, vaikka meillä ei ollut mahdollisuuksia enää jatkoon. Haluan kiittää pelaajia sitoutumisesta. Harmillista, että joudumme lähtemään nyt.
Ranska-ottelua Probierz piti joukkueeltaan hyvänä esityksenä.
– Olosuhteiden takia oli muutettava taktiikkaa. Meillä oli loukkaantumisia. Tänään osoitimme, että voimme pelata hyvää jalkapalloa.
Probierzin mukaan Puolan jalkapallossa rakennetaan nyt tulevaisuuden tarinaa.
– Tämä oli hyvin tärkeä turnaus. Halusimme olla pidempään mukana. Täytyy hyväksyä, mitä täällä tapahtui. Se on selitettävä faneille. On surullista. Mutta rakennamme tulevaisuutta varten.
Robert Lewandowski loukkaantui ennen EM-kisoja. Hän pelasi kaksi EM-ottelua, mutta ei ollut parhaassa vireessään. Ranskaa vastaan Lewandowski maalasi rankkarista.
– Hän on tehnyt paljon maaleja. Ei voi kritisoida pelaajaa, joka on tehnyt yli 600 maalia, Probierz sanoi Lewandowskista.
Puola vaihtoi Ranska-otteluun maalivahtia. Varamaalivahti Lukasz Skorupski korvasi Wojciech Szczesnyn, joka on ollut Puolan itseoikeutettu ykkösveskari.
– Skorupski on ollut aina mukana maajoukkueessa. Halusimme antaa tilaisuuden hänelle tänään. Hän ansaitsi tilaisuuden pelata maajoukkueessa EM-kisoissa. Hän todisti ansainneensa tilaisuutensa tänään. Katsotaan, mitä Szczesny suunnittelee maajoukkueuralleen, Skorupski perusteli maalivahtivalintojaan.
Probierzin muistutti loukkaantumisten riivanneen Puolaa, mikä vaikutti tulokseen.
– Meillä oli loukkaantumisia turnauksessa. Itävalta ja Hollanti vaikuttivat paremmin valmistautuneilta.
Teksti: Otto Palojärvi































