Jalkapalloseura Manchester Unitedin uusi hankinta Amad Diallo on saanut Italiassa 48 000 euron suuruiset sakot, kertoo englantilainenDaily Mail.
Lehti kertoo, että Diallo oli aikoinaan saapunut Italiaan väärennetyillä henkilöpapereilla Italiaan.
Diallo ja hänen veljensä Hamed Traore olivat kumpikin tuolloin alaikäisiä, joten heitä ei voida asiassa syyttää, mutta Italian jalkapalloliitto antoi asiasta oman rangaistuksensa. Veljekset välttivät pelikiellon maksamalla sakot.
Italian jalkapalloliiton tiedotteen mukaan Diallo ja Traore käyttivät väärennettyjä papereita, joiden avulla he pystyivät muuttamaan tekaistujen vanhempiensa luokse Italiaan.
Amad Diallo ehti pelaamaan Italian Atalantassa vain lyhyen pätkän, kunnes Manchester United hankki hänet 20 miljoonalla eurolla. Diallo ei ole esiintynyt vielä ManU:n edustusjoukkueessa.
Väärennettyjä henkilöpapereita käytettiin hyväksi vuonna 2015, kun Diallo siirtyi kotimaastaan Norsunluurannikolta Boca Barcoon ja muutamaa vuotta myöhemmin Atalantaan.

































