Englannin maajoukkuetta luotsaava Gareth Southgate vahvistaa, että hänet voidaan suosiolla unohtaa niiden kandidaattien joukosta, josta haetaan Manchester Unitedille uutta päävalmentajaa.
Southgate sanoo, että hänellä ei ole, ei ainakaan vielä lähiaikoina mitään mielenkiintoa lähteä ManU:n peräsimeen.
Ja siihen hänellä on tarjota hyvät perustelut.
– Olen Englannin maajoukkueen päävalmentaja ja se on etuoikeutettu asema, Southgate tähdentää Sky Sportsille.
Southgate nousi Englannissa miltei kansallissankarin jalustalle Venäjällä viime kesänä pelattujen MM-kisojen jälkeen.
– Maajoukkue pelasi parhaan kautensa 28 vuoteen. Tämä on minulle äärimmäisen mielenkiintosta aikaa maajoukkueen kanssa. En usko, että emme ole vielä kehittyneet niin pitkälle, kuin on mahdollista. Parantamisen varaa on edelleen ja töitä on yhä tekemättä, Southgate korostaa sitoutumistaan maajoukkueeseen.
Southgatella on ikää 48 vuotta.
– Olen vielä nuori valmentaja. Olen toiminut valmentajana vasta alle 200 ottelussa, joten minulle on kunnia-asia olla tässä nykyisessä roolissa ja nautin siitä todella paljon.

































