Jalkapallon Valioliigan mestaruuden jo aiemmin varmistanut Liverpool kärsi torstai-iltana ruman tappion.

Sarjakakkonen Manchester City murskasi mestarit tylysti 4-0.

City teki Liverpoolille ennen ottelun alkua kunniakujan ja se näytti riittävän mestareille torstai-illan osalta, sillä peli ratkesi jo avausjaksolla.

City meni ottelussa 1-0-johtoon pelin 25. minuutilla. Joe Gomez repi rankkarialueella Raheem Sterlingin nurin ja pallo vietiin pilkulle.

Kevin De Bruyne oli pilkussaan varma ja siirsi kotijoukkueen johtoon.

City ei nostanut tämänkään jälkeen jalkaa kaasulta. 10 minuuttia myöhemmin soi Liverpoolin häkissä uudestaan. Phil Foden tarjoili ja Raheem Sterling kynäili itsensä tekopaikkaan ja iski 2-0.

Jakson lopulla City löi vielä yhden naulan Poolin arkkuun. Kevin De Bruyne ja Foden pelasivat loistavan seinän ja Foden pääsi tykittämään pallon jo kolmannen kerran mestareiden verkkoon.

Toisella jaksolla City iski vielä kerran. Raheem Sterling kikkaili itsensä näyttävästi tekopaikkaan ja Sterlingin laukaus meni Alex Oxlade-Chamberlainin kautta verkkoon. Riyad Mahrez iski vielä lisäajalla viidennen kerran pallon Liverpoolin verkkoon, mutta osuma hylättiin VAR-tarkistuksen jälkeen käsivirheen vuoksi.

City näytti ottelunsa taitonsa, mutta samalla on todettava, ettei Liverpool ollut missään nimessä parhaimmillaan.

City nousi voiton myötä 66 pisteeseen ja vankisti asemaansa sarjakakkosena. Liverpoolin ja Cityn välinen ero on nyt 20 pistettä.

Valioliigan tulokset torstaina 2.7:
Sheffield United-Tottenham 3-1 (1-0)
Manchester City-Liverpool 4-0 (3-0)

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Mika Myllylän Wiljami-pojalta pysäyttävä puheenvuoro – antoi ihmisille yhden neuvon (UrheiluAreena.fi)