Aikansa jalkapallotähti Darko Pancev on kertonut avoimesti urastaanGoalinhaastattelussa.

Entinen Euroopan Kultaisen kengän-voittaja harmittelee uraltaan edelleen yhtä asiaa.

Pancev siirtyi vuonna 1992 italialaiseen Internazionaleen.

Se oli Pancevin mukaan hänen suurin virheensä koskaan.

– Se oli suurin virheeni. Silloin menin seuraan, missä oli huono ilmapiiri ja joka lähestyi peliä vain puolustamisen kautta. Olin siellä outolintu – ja kaikki suhtautuivat minuun eri tavalla. He ajattelivat, etten sovi joukkueeseen, enkä ole sitoudu tarpeeksi, Pancev muistelee.

Pancev oli aikansa kuumimpia maalipyssyjä. Jugoslavian maajoukkuemies päätyi lopulta pelaamaan Interissä vuosina 1992-1995 vain 19 ottelua, mutta iski niissä hurjat 10 maalia.

– Mutta se oli oma virheeni. Olisin voinut mennä seuroihin kuten Real Madrid, Barcelona tai Manchester United, Pancev listasi.

Pancevin sopeutumista Italiaan vaikeutti merkittävästi myös ylikriittinen media. Pancevin mukaan se kohteli häntä epäoikeudenmukaisesti.

– Kyllä, ehdottomasti. Mutta haluan edelleen korostaa, että journalistit halusivat suojella Interiä, eivätkä minua. Olin uhri siinä kaikessa.

Pancevin ura päättyi kauteen 1996-1997.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Mika Myllylän Wiljami-pojalta pysäyttävä puheenvuoro – antoi ihmisille yhden neuvon (UrheiluAreena.fi)