Jalkapallotähti Arda Turan on saanut tuomion yökerhotappelustaan ja sen jälkeisistä tapahtumista.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että Turan sai kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden mittaisen vankilatuomion, mutta hän ei joudu kuitenkaan istumaan tuomiotaan. Mies passitetaan vankilaan, mikäli hän syyllistyy rikokseen seuraavan viiden vuoden aikana.

Syyttäjä vaati alun perin Turanille jopa 12,5 vuoden vankilatuomiota.

Turanin tuomiolle oli monta syytä. Hän oli lyönyt yökerhossa turkkilaisartisti Berkay Sahinia, jonka nenä murtui iskusta. Sen jälkeen Turan oli mennyt tapaamaan Sahinia sairaalaan ja laukaissut luvattoman aseen lattiaa kohti. Aseen sanotaan lauenneen vahingossa.

Turan on tällä hetkellä Barcelonan sopimuspelaaja, mutta hän pelaa lainalla kotimaassaan Turkissa Basaksehirin joukkueessa.

LUE MYÖS: Mika Myllylän Wiljami-pojalta pysäyttävä puheenvuoro – antoi ihmisille yhden neuvon (UrheiluAreena.fi)