Teemu Tainio on liittynyt mukaan Suomen jalkapallomaajoukkueen valmennustiimiin. Hänen lisäkseen Markku Kanerva sai apureikseen Jani Honkavaaran ja Tim Sparvin.

Tainio toimii samaan aikaan TallinnassaViron pääsarjan Kalevin joukkueen valmennusryhmässä. Aikaa riittää hyvin myös Huuhkajille.

– Tämä tuli erittäin hyvään saumaan. Valmentajakokemusta on tullut jo sen verran paljon, että tunsin, että pystyn tuomaan hyvän panoksen tiimiin. Meillä on todella mielenkiintoinen valmennustiimi muodostumassa, tulee varmasti hyviä keskusteluja. Teemu Tainion persoona tulee sitten kaupan päälle, kommentoi TainioFutisuutiset.fi -sivustonhaastattelussa.

EM-kisoja Teemu Tainio seurannut tarkasti. Saksan vahva alku ei ole häntä yllättänyt, mutta Espanjan esitys kyllä.

– Espanja oli positiivinen yllätys. Olivat vähän vaihtaneet lähestymistapaa ja se toimi. Ranskaa veikkailin mestariksi ennen kisoja, haastajaksi Portugalin. Kumpikaan näistä ei kovin säkenöivästi aloittanut, mutta nihkeäkin peli tuo tärkeimmän, kolme pistettä, Tainio miettii.

Samalla Tainio toteaa myös, ettei Unkari kykene haastamaan keskiviikkona Saksaa.

Kuva: Jussi Rämä

Lue myös:Jalkapallon EM-kisoissa tehty kaksi hurjaa ennätystä

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)