Nykyään Italiassa Juventuksessa jalkapalloileva Cristiano Ronaldo saapui tiistaina Madridiin oikeuteen vastaamaan veronkiertosyytteisiinsä.
Muun muassa BBC uutisoi, että portugalilaistähti on hyväksynyt tuomionsa. Oikeus päätti, että Ronaldo joutuu maksamaan jopa 18,8 miljoonan euron sakot. Lisäksi hänet tuomittiin 23 kuukauden vankeuteen.
Ronaldo tuskin joutuu istumaan tuomiotaan, sillä Espanjan lain mukaan ensikertalainen saa suorittaa vankeutensa ehdollisena, jos tuomion pituus on alle kaksi vuotta.
Veronkiertosyytökset sijoittuivat vuosien 2010 ja 2014 välille.

































