Albania jäi jalkapallon EM-kisoissa odotetusti lohkonsa jumboksi hävittyään Espanjalle 0-1. Odotuksiin nähden Albania pelasi kuitenkin todella hyvin annettuaan hyvän vastuksen selvästi kovemmille joukkueille.
Italialle Albania hävisi 1-2. Kroatiaa vastaan Albania taisteli 2-2 -tasapelin.
– Olen ylpeä pelaajistani ja Albanian puolesta. Sanoin aiemmin, että olen todella iloinen kaikkien albanialaisten puolesta. Olen asunut Tiranassa puolentoista vuoden ajan. Pelaajani uskoivat itseensä ja uhrasivat paljon. Onnistuimme laittamaan kolme kovaa maajoukkuetta koville, hehkutti Albanian brasilialainen päävalmentaja Sylvinho.
Sylvinho muistutti Albanian pelanneen maanantaina merkittävää mestarisuosikkia vastaan.
– Espanja on superjoukkue. Heillä on todella hyviä ja nopeita pelaajia, jotka voivat kääntää peliä todella nopeasti ja puolustavat todella hyvin. He ovat mestarisuosikkeja.
Sylvinho selkeästi nautti Albanian tarjoamasta mahdollisuudesta. Hän on noussutkin Albaniassa sankarin asemaan, vaikka EM-kisoissa voittoja ei tullutkaan.
– Lohko oli todella vaikea. Emme ole tottuneet pelaamaan tällaisia turnauksia. Albanian tilanne on todella lupaava. Vietin unettomia öitä, mutta unelmoin tällaisesta. Se oli sen arvoista. Albania on todella ylpeä. Kilpailimme todella korkealla tasolla.
– Nämä maat olisivat voineet tehdä kolme, neljä tai viisi maalia, mutta eivät tehneet. En vaihtaisi kokemusta pelata tällaisia vastustajia vastaan. Paineita ei ollut ollenkaan. Pelaajat jättivät kaiken kentälle, hän jatkoi.
Albanian jalkapallo vaikuttaisi olevan nosteessa. MM-kisapaikkaa ei maassa pidetä enää epärealistisena.
– Tavoitteena on päästä 2026 MM-kisoihin. Täytyy kuitenkin parantaa ja oppia paljon. Mutta MM-turnaus on selkeä tavoite, ilmoitti Sylvinho.
Teksti: Otto Palojärvi

































