Jääkiekkoliigan Lahden Pelicans on vahvistanut valmennusryhmäänsä.
Petri Matikaisen johtamaan valmennusporukkaan liittyy Jukka Varmanen, kertoo Pelicansin nettisivut. Sopimus kattaa loppukauden.
Varmanen on käynyt tuuraamassa tällä kaudella Pelicansin apuvalmentaja Simo Vehviläistä, joka on ajoittain ollut kiinni naisten maajoukkueen valmennustehtävissä.
– Olen tiiviisti seurannut Pelicansia ja heti ensimmäisistä treenipeleistä näki tällä kaudella, että nyt on jotain uudenlaista tekeillä, mikä alkoi kiinnostaa. Omat kuviot muuttuivat tuossa kauden alla ja kesken kauden valmentajatöiden löytäminen on vaikeaa, joten olen erittäin tyytyväinen, että tästä löytyi hyvä paketti, Varmanen sanoo Pelicansin sivuilla.
Varmaselta löytyy valmennuskokemusta muun muassa KHL-joukkue Kunlun Red Starista, jossa hän toimi viime kaudella apuvalmentajana.
– KHL-vuosi Kiinassa oli hieno keikka. Urheilu oli todella kovatasoista ja vuosi todella opettavainen. Vladimir Jursinov jr oli joukkueen päävalmentaja, niin häneltä oppi paljon ja miehen kanssa oli opettavaista toimia.
Miesten tasolta Varmaselta löytyy valmennuskokemusta myös Mestiksen Peliitoista.
































