NHL-seura Colorado Avalanchen loukkaantumistilanne on toivoton.
Joukkueen sairastuvalla on seitsemän pelaajaa, joista monet kuuluvat joukkueen avaintekijöihin.
Harmia lisäsivät kärkipuolustaja Cale Makarista kantautuneet uutiset. Makarin vamma on niin paha, ettei hän pysty lähtemään mukaan joukkueen kolmen ottelun mittaiselle vieraspelikiertueelle, joka alkaa perjantaina. Hän on ollut sivussa kahdesta viime ottelusta.
Tulokaspelaaja Makar on pelannut huimaa kautta, sillä hän on joukkueensa tehokkain puolustaja ja toiseksi paras pistemies. 56 ottelussa on syntynyt 12 maalia ja 47 tehopistettä.
Makarin lisäksi sairastuvalla ovat muun muassa joukkueen kolmanneksi paras pistemies Andre Burakovsky, neljänneksi paras pistemies Mikko Rantanen, kuudenneksi paras pistemies Nazem Kadri ja ykkösmaalivahti Philipp Grubauer. Sivussa ovat myös Colin Wilson ja Matt Calvert. Kukaan heistä ei lähde mukaan joukkueen vieraskiertueelle.
Lisäksi joukkueen kapteeni Gabriel Landeskogin kasvoissa on murtuma, mutta se ei estä häntä pelaamasta.
Loukkaantumisista huolimatta Avalanchella on kulkenut. Se hävisi viime yönä Anaheim Ducksille, mutta sitä ennen joukkue oli seitsemän ottelun voittoputkessa.

































