Puolustajalegenda Kimmo Timonen pääsee lauantaina juhlistamaan HIFK:n vieraana vuoden 1998 Suomen mestaruutta. 20 vuotta sitten tullut mestaruus avasi monelle pelaajalle ovet NHL:ään. Niin myös Timoselle.
HIFK:n vuoden 1998 mestarijoukkuetta on mainostettu kaikkien aikojen parhaaksi SM-liigajoukkueeksi. Sitä se saattoi todella olla.
– Kyllä meidän joukkue oli silloin todella kova. Kokemusta ja taitoa löytyi, hyökkäys ja puolustus oli vahva ja maalivahtipeli loistavaa. Valmennus oli hyvää. Kyllä se kokonaisuus oli todella vahva. Kertoo sekin paljon, ettei me hävitty pleijareissa yhtään peliä, Timonen muistelee HIFK-TV:ssä.
Timonen oli yksi niistä pelaajista, jotka lähtivät kauden jälkeen NHL:ään.
– Olin tietysti ollut jo kolme vuotta Jursin (Vladimir Jursinov) koulussa TPS:ssä ja näin, miten valtavan paljon huipulle pääseminen ja pysyminen vaatii. HIFK:n vuosi oli kyllä todella tärkeä mulle ja todella iso ponnahduslauta NHL:ään, Timonen muisteli.
HIFK:n puolustus oli mestaruusvuonna äärimmäisen kova. Timosen lisäksi takalinjoilla pelasivat muun muassa Jere Karalahti, Brian Rafalski, Bob Halkidis sekä Jarno Kultanen. Tuolloin vasta reilu parikymppinen Timonen imi oppia.
– Meillä oli sinä vuonna niin kova puolustus varmasti, että nykypäivän NHL:ssä olisi vaikeaa päästä sille tasolle, Timonen latasi.
































