Suomen jääkiekkomaajoukkueessa pelaaminen kiinnostaa suomalaisia NHL-pelaajia.
Päävalmentaja Jukka Jalonen sanoo olevansa tyytyväinen NHL-pelaajien kiinnostuksen tasoonIltalehdenhaastattelussa.
Jukka Jalonen ja Leijonien GM Jere Lehtinen palasivat viime perjantaina viikon mittaiselta Pohjois-Amerikan reissulta, jonka tarkoituksena oli kartoittaa mahdollisten NHL-vahvistusten tilannetta MM-kisoihin.
Jalosen mukaan vain yksi pelaaja ilmoitti kieltäytyvänsä kutsusta, mikäli sellainen tulisi.
– Sellainen fiilis jäi yleisellä tasolla, että halukkuutta leijonapaitaa kohtaan kyllä on. Ei kahta sanaa siitä, Jalonen sanoo Iltalehdelle.
Jalonen ei kuitenkaan paljasta pelaajan nimeä, joka ilmoitti kieltäytyvänsä MM-kisoista. Jalonen iloitsee kuitenkin siitä, että pelaaja oli rehellinen.
– Yksi sellainen pelaaja tällä reissulla oli. Sanoimme heti, että hemmetin hyvä, että kerroit. Nyt tiedetään perusteetkin, eikä kenenkään tarvitse miettiä. Hänen on hyvä olla ja meidän on hyvä olla, Jalonen korostaa.
MM-kisat pelataan toukokuussa Sveitsissä, ellei sitten korona-virus peruuta kisoja.
Linkki Iltalehden juttuun: https://www.iltalehti.fi/jaakiekko/a/a9d7751c-b07e-47ec-b895-804436b11991

































