NHL Central Scoutingin Euroopan pääpelaajatarkkailija Göran Stubb näkee, että HIFK:n superlupauksen Anton Lundellin olisi viisasta pysyä vielä alkava kausi Suomessa.

Lundell on Suomen ykkösnimi lokakuun NHL Draftissa, ja hänet varataan todennäköisesti 20 ensimmäisen pelaajan joukossa. Jopa yltäminen kymmenen parhaan joukkoon on mahdollista.

Siksi on myös mahdollista, että Lundellin tuleva NHL-seura haluaa nuorukaisen rapakon taakse kesken tämän kauden. Uusi NHL-kausi saattaa alkaa jo joulukuussa.

Kokenut kiekkomies Stubb toivoo kuitenkin, että HIFK:n nuori tähti pysyisi vielä kevääseen asti kotimaassaan.

– Hänen olisi viisasta pysyä vielä yksi kausi HIFK:ssa ja Suomen liigassa, koska hänellä tulee olemaan joukkueessa iso rooli, ja se tulee auttamaan häntä paljon, Stubb sanoi NHL.comille.

– Hän on jo valmis kahden suunnan pelaaja. Hän tarvitsee vielä lisää voimaa ja nopeutta. Hänen luistelussaan ei ole mitään vikaa, mutta sitä voi kehittää, Stubb analysoi.

Yleisesti ottaen Stubb näkee, että liian monet eurooppalaispelaajat kiirehtivät Pohjois-Amerikkaan.

– Mielestäni monet eurooppalaiset kiirehtivät nykyään Pohjois-Amerikkaan ja NHL:ään. Dallas Starsin puolustaja Miro Heiskanen loukkaantui ennen Dallasin harjoitusleiriä varauksensa jälkeen vuonna 2017, miksi hän pysyi Suomessa vielä yhden vuoden. Sitte hän olikin jo tähtipelaaja, kun hän tuli NHL:ään (vuotta myöhemmin).

Lundellin lisäksi Stubb nosti haastattelussa esiin Ässien Roni Hirvosen, joka tulee olemaan kärkikierrosten varauksia lokakuussa. Stubb arvioi, että taitava hyökkääjä on muutaman vuoden päästä valmis NHL:ään.

– Hän on hyvä pelaaja, ja uskon hänen pelaavan NHL:ssä 3-4 vuoden päästä.

Lue Stubbin koko haastattelu täältä: https://www.nhl.com/news/alexander-holtz-anton-lundell-join-tim-stuetzle-as-top-international-prospects/c-319055884?tid=277764372

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)