Jesse Puljujärvi pelaa toista vuottaan Pohjois-Amerikassa.
Puljujärvellä on ollut ongelmia sopeutua Kanadaan, mutta pelilliset ongelmat alkavat selvästi parantua. Puljujärvi on saanut olla jo pitkään Oilersin NHL-joukkueen mukana, ja hyökkääjä on päässyt mukavaan pistetahtiinkin.
Huippulupauksena Puljujärvi on saanut antaa paljon haastattelujakin. Nimenomaan englannin kielelle, ja se ei ole aina sujunut ongelmitta. Puljujärvi lähti vaatimattomalla kielipäällä Pohjois-Amerikkaan, ja hän on kehittynyt englannin kielessä reilun vuoden aikana, mutta paljon on vielä opittavaa.
Senpä vuoksi Oilers onkin ryhtynyt tekoihin, jotta seuran huippulupauksen sopeutuminen Pohjois-Amerikkaan sujuisi paremmin: Oilers nimittäin palkkaa Puljujärvellä oman englannin kielen opettajan.
– Yritän puhua paljon kehittääkseni englantiani, ja kuulin, että minulle hankitaan englannin kielen opettaja. Se on hyvä asia, minulla olisi sille tarvetta, Puljujärvi sanoi Sportsnetin mukaan suomalaistoimittaja Jouni Niemiselle.
– Olen ollut täällä melkein kaksi vuotta. Se on ollut aika hankalaa. Minä toivon, että oppisin kielen, hän jatkoi.
Puljujärvi on kielitaidottomuudestaan huolimatta vetänyt haastattelut tutulla rennolla tyylillään.

































