Tero Pitkämäki voitti 44. Pihtiputaan keihäskarnevaalin miesten kilpailun tuloksella 85,12. Sami Peltomäki ylitti ensimmäisen kerran 80 metriä, ja Teemu Wirkkala aloitti kilpailukautensa. Antti Ruuskanen jäi kilpailusta pois reisivaivan takia.Naisten kilpailun voitti ruotsalainen Sofi Flinck, ja paras suomalainen oli Jelena Jaakkola.

Seinäjoen seudun Urheilijoita edustava Pitkämäki otti neljännen keihäskarnevaalivoittonsa. Hän on ollut ykkönen myös vuosina 2008, 2009 ja 2012. Pitkämäki nousi voittotilaston ykköseksi kolme kertaa voittaneiden Hannu Siitosen, Seppo Hovisen, Antero Purasen, Tapio Korjuksen ja Harri Hakkaraisen ohi.

Pitkämäki on tällä hetkellä maailman varmin keihäänheittäjä. Hän on kilpaillut tänä kesänä kuudesti, ja tulosten sarja on ollut vakuuttava: 81,38, 83,93, 84,18, 85,48, 85,89 ja 85,12. Pitkämäki on poistunut keihäspaikalta voittajana viidesti.

Hanna Kankaan valmentama Pitkämäki johti Pihtiputaalla heti ensimmäisestä kierroksesta saakka ja huipensi kilpailun viimeisellä kierroksella pisimmällä kiskaisulla. Hänen sarjansa oli 78,40, 78,34, 80,60, 84,55, 82,68, 85,12.

Sami Peltomäki päihitti Ari Mannion ja Teemu Wirkkalan

Kilpailu ei ollut silti aivan pelkkää Pitkämäen näytöstä. Viidennellä kierroksella nähtiin iloinen yllätys, kun Alajärven Ankkureiden 23-vuotias Sami Peltomäki tempaisi 80,36. Hän pidensi ennätystään kolmella metrillä ja liittyi 32:sena suomalaisena uuden keihäsmallin heittäjänä 80 metrin kerhoon. Peltomäen tulos ylittää myös Zürichin EM-kilpailujen tulosrajan, 78,80. Hän nousi Suomen vuositilastossa neljänneksi.Peltomäen toiseksi pisin heitto kantoi 73,90.

Peltomäki sijoittui viime vuonna 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tampereella parhaana suomalaisena seitsemänneksi. Hänen paras sijoituksensa Kalevan kisoissa on kuudes. Peltomäkeä valmentaa Petteri Piiroinen. Sama mies valmentaa myös maailmantilastossa ykkösenä olevaa egyptiläistä Ihab Abdelrahmania. Egyptiläinen oli ilmoittautunut Pihtiputaan-kilpailuun, mutta jäi pois.Lehtimäen Jyskeen Ari Mannio sijoittui kolmanneksi tuloksella 78,63. Hän on heittänyt tällä kaudella 82,47. Helsingin EM-kilpailuissa pronssia juhlineen Mannion ennätys on viiden vuoden takainen 85,70.

Joulukuisesta polvileikkauksesta kuntoutunut Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkala aloitti kilpailukautensa tuloksella 76,83. Hän sijoittui neljänneksi. Wirkkala on voittanut Pihtiputaan keihäskarnevaalin vuosina 2007 ja 2013. Hän sijoittui kuusi vuotta sitten Pekingin olympiakisoissa viidenneksi. Sulkavan Urheilijat-41:n 22-vuotias Toni Sirviö sijoittui viidenneksi tuloksella 76,24.

Keihäskarnevaalin vuosina 2002 ja 2010 voittanut Lapuan Virkiän konkari Harri Haatainen sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 72,07. Askelmerkkien kanssa tuskaillut Haatainen astui viisi heittoa yli ja sai tuloksen vain yhdellä heitolla. Haatainen voitti vuonna 1996 junioreiden MM-hopeaa ja 1999 nuorten EM-kultaa. Hänen ennätyksensä on 86,63.

Sofi Flinck kukisti Nadeeca Lakmailin

Ruotsalainen Sofi Flinck voitti naisten kilpailun kauden parhaalla tuloksella 58,44. Hän jäi kolmella ensimmäisellä heitolla alle 55 metrin, mutta heitti sitten tulokset 58,00, 57,87 ja 58,44. Srilankalainen Nadeeca Lakmali voitti Pihtiputaalla viime vuonna ja sijoittui tänä vuonna toiseksi tuloksella 55,06.

Flinck voitti vuonna 2012 junioreiden maailmanmestaruuden ja sijoittui viime vuonna Moskovan MM-kilpailuissa kymmenenneksi. Hän heitti Moskovan karsinnassa maansa ennätyksensä 61,96. Flinck täyttää heinäkuussa vasta 19 vuotta.

Jelena Jaakkolalla ja Heidi Nokelaisella tiukka kisaSoinin Sisun Jelena Jaakkola oli parhaana suomalaisena kolmas tuloksella 54,99. Hänen nimissään oleva kauden kotimainen kärkitulos on 55,40. Jaakkolan ennätys on 58,89.

Simpeleen Urheilijoiden Heidi Nokelainen sijoittui neljänneksi tuloksella 54,51. Hän jäi ennätyksestään vain viisi senttiä.

Seinäjoen seudun Urheilijoiden Jenni Kangas heitti 52,93. Hänen viisi mitattua heittoaan mahtuivat puolentoista metrin sisään. Kangas oli viime vuonna 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa parhaana suomalaisena neljäs. Äänekosken Urheilijoiden Piia Pyykkinen heitti kauden parhaansa 52,37. Myös Piikkiön Kehityksen Henna Takkinen ylitti 50 metriä. Laitilan Jyskeen Sini Kiiski voitti B-kilpailun tuloksella 51,97, jolla olisi sijoittunut pääkilpailussa seitsemänneksi.

LUE MYÖS: Lotta Kemppisen treenivideo räjähti somessa – ”Wow” (UrheiluAreena.fi)