Formula 1 osakilpailut lyhenevät kaudella 2027. F1-komissio on hyväksynyt suunnitelman, jonka mukaan GP-kisojen normaali kilpailumatka putoaa 305 kilometristä 290 kilometriin.
FIA vahvisti suunnitelman maanantaina Lontoossa järjestetyn F1-komission kokouksen jälkeen.
Muutos tarkoittaa käytännössä sitä, että kilpailuista poistuu radasta riippuen noin kaksi tai kolme kierrosta. Nykyiseen verrattuna kisamatka lyhenee noin 15 kilometrillä.
Muutos tarvitsee vielä Maailman moottoriurheiluneuvoston hyväksynnän. Lähteen mukaan tämän odotetaan kuitenkin olevan lähinnä muodollisuus.
Kilpailumatkan lyhentämisen taustalla ovat kaudelle 2027 tehtävät muutokset F1-voimanlähdesääntöihin.
Polttoaineen virtausmäärää kasvatetaan samalla, kun polttomoottorin ja sähköenergian välistä suhdetta muutetaan.
Kaudella 2027 suhteen on määrä olla 58–42, kun nykyisessä kokonaisuudessa jako on ollut lähellä 50–50. Vuonna 2028 suhteen on tarkoitus muuttua edelleen 60–40.
FIA vahvisti kilpailumatkan muutoksen tiedotteessaan.
– Vuonna 2027 voimaan tulevien voimanlähdesääntöjen polttoainevirtaukseen tehtävien tarkennusten mukaisesti kilpailun kokonaismatkan lyhentäminen 305 kilometristä 290 kilometriin hyväksyttiin. Tämä vastaa kahden tai kolmen kierroksen vähennystä, FIA kertoi.
Myös kilpailujen aikarajoihin muutos
FIA ilmoitti samalla muistakin sääntömuutoksista.
Kaudelle 2027 otetaan käyttöön ehdoton takaraja tilanteisiin, joissa kilpailutoiminta häiriintyy esimerkiksi sateen tai muiden tekijöiden vuoksi.
Samalla nykyinen kolmen tunnin enimmäisaika poistuu. Nykyinen raja kattaa ajan kilpailun alkamisesta sen päättymiseen keskeytykset mukaan lukien.
Varsinaisen ajamisen kahden tunnin enimmäisraja säilyy kuitenkin myös kaudella 2027.

































