Suomi ei ole saanut Pariisin olympialaisista vielä yhtään mitalia. Se lienee myös lopullinen tulos.
Odotukset eivät olleet korkealla ennen kisoja, mutta se on tietysti pettymys, että edes sitä minimitavoitetta eli kahta mitalia ei ole saavutettu.
Suomi on pettänyt olympialaisissa täysin. Ylisuorittajia ei varsinaisesti löydy, vaikka toki Krista Tervo heitti moukarissa Suomen ennätyksen ja 13-vuotias skeittari Heili Sirviö oli naisten parkin loppukilpailussa viides.
Suomi on jäänyt vertailussa naapurimaihinsa selvästi. Muun muassa Ruotsilla on jo yhdeksän mitalia ja Norjalla kaksi. Tanska on yltänyt puolestaan neljään mitaliin.
Suomen edellä mitalitaulukossa ovat muun muassa sellaiset maat kuin Peru (1 mitali), Kap Verde (1), Sambia (1) sekä Saint Lucia. Jopa pakolaisten joukkue on yhdellä mitalillaan Suomea edellä. Se kertoo kaiken Suomen surkeudesta.
Lue myös: Yleltä on nähty olympialaisissa melkoinen rimanalitus – ”fanipoika” saa rajua kritiikkiä

































