Louna Kasvio on tullut tutuksi ratauimarina, mutta viime aikoina hän on keskittynyt yhä enemmän avovesiuintiin, joka on myöskin olympialaji.
Louna Kasvio edustaa Suomea avovesiuinnin nuorten MM-kilpailuissa, jotka järjestetään Italian Algherossa 5.–8. syyskuuta. Kasvio on kilpaillut avovedessä tänä vuonna jo maailman cupissa Italiassa toukokuussa ja avovesiuinnin EM-kilpailuissa kesäkuussa Serbiassa.
Sen lisäksi Kasvio on nähty allaskisoissa EM- sekä nuorten EM-uinneissa. Kevään sairastelut ovat häirinneet hänen kauttaan. Nyt hän on terve.
– Treenit on sujuneet hyvin. Kävin valmistautumassa näihin kisoihin parin viikon leirillä Turkissa. Vaikka avovedessä uintia ei hirveästi kertynyt, niin en usko sen olevan ongelma. Menen Italiaan etukäteen ja saan pari päivä tutustua kisapaikkoihin, Kasvio kertoo Uimaliiton tiedotteessa.
Kilpailuihin Kasvio ei ole asettanut sijoitus- tai aikatavoitetta.
– Toivon hyvää suoritusta ja kokemusta avovesikisasta. Aina, kun olen uinut 10 kilometriä, niin se on joka kerta mennyt paremmin. Sitä haen tälläkin kertaa, Kasvio sanoo.
Avovesiuinnin nuorten MM-kilpailuissa Kasvio nähdään 18–19-vuotiaiden tyttöjen 10 kilometrin matkalla sekä uudessa kolmen kilometrin knockout sprintti kilpailussa.
Louna Kasvion isä Antti Kasvio voitti Barcelonassa 1992 olympiapronssia 200 metrin vapaauinnissa. Samalla matkalla hän voitti 1994 MM-kultaa Roomassa.
Louna Kasviota pidetään Suomen uinnin merkittävänä lahjakkuutena, jolla voisi olla saumaa menestyä myös avovesiuinnissa.
Lue myös:Kanadan entinen NHL-pelaaja suolsi propagandaa Putinin pussiin

































