Hiihtoliitto pyytää kansainvälistä hiihtoliittoa FIS:iä arvioimaan Salpausselän maailmancupin viestikilpailussa tapahtuneen Venäjän Aleksander Bolshunovin ja Suomen Joni Mäen välisen tilanteen.

Hiihtoliitto tiedotti asiasta keskiviikkona.

Bolshunov huitaisi maalisuoralla Mäkeä sauvallaan ja törmäsi maalissa suomalaiseen tahallisesti. Mäki kaatui tilanteen johdosta ja loukkasi kätensä.

Venäjän ykkösjoukkue hylättiin tapauksen takia. Venäjän hiihtoliitto pyysi tapahtumaa anteeksi, mutta Suomen Hiihtoliitto haluaa viedä asian FIS:n arvioitavaksi.

Hiihtoliitto toteaa, että Alexander Bolshunov on rikkonut FIS:n artiklaa 223.1.1., joka koskee epäurheilijamaista käyttäytymistä. Lisäksi Hiihtoliitto toteaa, että väkivaltainen käyttäytyminen ei missään muodossa kuulu lumilajiurheiluun.

– Olemme vastaanottaneet ja hyväksyneet Venäjän Hiihtoliiton ja Alexander Bolshunovin anteeksipyynnön tapahtuneesta. Haluamme nauttia jännittävistä ja reiluista hiihtokisoista myös tulevaisuudessa ilman sunnuntaina nähtyjä välikohtauksia, jotka eivät kuulu hiihtourheiluun, sanoo Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi.

Hiihtoliitto on selvityksen jälkeen lähettänyt kirjelmän tapahtuneesta FIS:n kurinpitoelimelle ja pyytänyt arvioimaan kilpailupaikalla langetetun rangaistuksen tasoa suhteessa Bolshunovin käytökseen ja FIS:n sääntöihin.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote